Best Glass kasvaa rajusti

– Jos yrittäminen vähääkään kiinnostaa, niin kannattaa kirjoittaa ideat ylös ja mennä puhumaan yrityspalvelujen henkilöiden kanssa. Ainahan ei voi onnistua, mutta sittenkin arvostan ihmistä joka uskaltaa kokeilla rahkeitaan, Teemu Ohtamaa toteaa.

 

Kirkkaat tavoitteet kantavat eteenpäin

– Jos oikeasti uskoo omaan asiaansa ja tietää omat vahvuutensa, kannattaa yrittää, toteaa Best Glass Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Teemu Ohtamaa.

Ohtamaa tietää mitä sanoo, sillä hän itse ryhtyi yrittäjäksi laman keskellä vuonna 2011. Työskennellessään Pilkingtonin tehtaalla tehdaspäällikkönä hän näki saumoja uuden, pitkälle automatisoidun valmistustekniikan hyödyntämiselle ja halusi viedä ideat oman yrityksen kautta käytäntöön.

– Yrityspalvelujen apu oli tärkeää alussa, kun piti laatia liiketoimintasuunnitelmaa, budjettilaskelmia ja muita rahoittajien vaatimia asiakirjoja, Ohtamaa kertoo.

Ratkaisevaa yritystoiminnan käynnistymiselle oli sopivien tilojen löytyminen Nivalan teollisuuskylä Oy:n omistamasta hallista. Myöhemmin tuotantotilat laajenivat yrityskaupan myötä Lastaustielle, jossa viime kesänä valmistunut laajennus kasvatti tilat 10 000 neliöön.

– Teollisuuskylä on vuokranantajana aina toiminut joustavasti yrityksen tarpeiden mukaan, Ohtamaa kiittää.

Varsin lyhyessä ajassa Best Glass on kasvanut Pohjois-Euroopan suurimmaksi eristyslasien valmistajaksi, joka työllistää yli 70 henkilöä. Vuoden 2016 liikevaihto oli 15,5 miljoonaa euroa.

– Jo yritystä perustettaessa asetettiin joka vuodelle selkeät tavoitteet aina vuoteen 2020 saakka, ja joka vuosi oltu niistä edellä, Ohtamaa toteaa.

Nopea kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman mittavia laajennuksia. Yksi iso askel otettiin vuonna 2014, kun Best Glass osti Pilkington Finland Oy:n Nivalassa sijaitsevan eristyslasitehtaan ja sen liiketoiminnan. Yritys on myös avannut konttorin Pohjois-Ruotsiin.

Yrittäjätaipaleen varrella Ohtamaa on hyödyntänyt Nihakin ja Nivalan teollisuuskylän tarjoamia palveluja: neuvontaa, konsultointia sekä apua laskelmiin, lomakkeisiin ja rahoitusvaihtoehtojen etsimiseen.

– Etenkään alkuvaiheessa yrittäjällä ei välttämättä ole kaikkea tietoa esimerkiksi siitä, mitä seikkoja yritystukien hakemisessa on tärkeää tuoda esiin. Itse olen kokenut yrityspalvelujen kanssa asioinnin helpoksi, sillä täällä ei tarvitse orjailla.  

Myös Nivalan ja lähiseudun yritysten yhteistyö on Ohtamaan mukaan jouhevaa. Tuotteet ja palvelut toimitetaan nopeasti, ja kyräilyn sijasta katsotaan samaan suuntaan.

– Täällä on helppoa yrittää. Teollisuuskylä on osaltaan ollut luomassa positiivista henkeä, ja Nihak on auttanut yrityksiä verkottumaan.