Hero Mechanics Oy – Perustana pitkän linjan osaaminen

 

Koneistuksen alihankintaa tarjoava yritys sai alkunsa kahden yrittäjän yhteistyöstä. Jatkossa tavoitteena on laajentaa toimintaa vientiin.

Metalliteollisuus on pitkään ollut yksi Nivalan elinkeinoelämän kivijaloista. Sen parissa syntyy jatkuvasti niin tutkimusta, kehittämistyötä kuin yritystoimintaakin.

Uusimpien alan yritysten joukkoon kuuluu vuonna 2018 perustettu Hero Mechanics Oy, joka tarjoaa koneistuspalveluja alihankintana. Yrityksen 600 neliömetrin toimitila valmistui vuoden 2019 alussa Teollisuustielle, aivan Nivalan keskustan tuntumaan.

Hero Mechanics Oy:n omistaa yrittäjäkaksikko Esa Lohela ja Väinö Konttila, jotka molemmat ovat toimineet alalla jo parikymmentä vuotta yrittäjinä ja työntekijöinä.

– Olimme tehneet yhteistyötä usean vuoden ajan, ja päätimme lopulta laittaa hynttyyt yhteen. Yhtiön perustaminen antoi myös hyvät mahdollisuudet lähteä kehittämään toimintaa, Lohela kertoo.

Kiinnostus omaan tekemiseen sai Lohelan valitsemaan aikoinaan yrittäjyyden. Yrittäjäperheessä kasvaneelle se on aina ollut myös luontevin tie. Tällä hetkellä Lohela toimii Hero Mechanics Oy:ssä toimitusjohtajana, mutta osa työpäivistä kuluu edelleen myös tuotannon puolella.

– Pienessä yrityksessä pitää pystyä tekemään vähän kaikkea, hän toteaa.

Hero Mechanics Oy valmistaa koneiden ja laitteiden osia hienomekaanisten laitteiden valmistajille ja lääketeollisuuden yrityksille. Lohelan mukaan asiakaskunta on valikoitunut osin sen pohjalta, että yrityksen laitekanta soveltuu juuri kyseisille aloille. Valmistettavat kappaleet ovat kooltaan pieniä, joten työstökoneelta vaaditaan monipuolisuutta. Myös uuteen teknologiaan panostetaan vahvasti.

– Yksi meidän kilpailueduistamme onkin monipuolinen konekanta, joka sopii vaativien kappaleiden valmistukseen. Lisäksi pienenä yrityksenä pystymme palvelemaan joustavasti, Lohela sanoo.

Nivalasta käsin mielekästä toimia

Kokonaan omat tilat olivat uudelle yritykselle merkittävä ponnistus, johon se sai Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen kautta investointiavustusta. Suunnitelmien teossa apuna on ollut Nihak, jonka kautta yritys on saanut apua myös kilpailukyvyn parantamiseen, markkinointiin ja vientisuunnitelmiin.

– Tällä hetkellä asiakkaamme ovat kotimaisia, mutta tarkoitus on jatkossa saada tuotteita myös vientiin, Lohela toteaa.

Hän kuvailee kotikaupunkiaan yrittäjäystävälliseksi paikaksi, josta käsin on hyvä toimia laajemmallakin alueella. Nivalan sijainti on yrityksen ja sen logistiikan kannalta mielekäs.

– Täällä on myös varsin kattava palveluvalikoima ja yritysten verkosto. Esimerkiksi pinnoitustöissä käytämme paikallista yhteistyökumppania.

Lohelan mukaan jatkossa tavoitteena on kasvattaa yrityksen toimintaa. Tuotantotilojen laajentamista varten on jo varattuna kiinteistö nykyisen vierestä.

Tällä hetkellä Hero Mechanics Oy työllistää yrittäjien lisäksi yhden työntekijän, mutta tarkoitus on jatkossa rekrytoida lisää väkeä. Kilpailu osaavasta työvoimasta tuo oman haasteensa, johon on pystyttävä vastaamaan.

– Haluamme tehdä yrityksestä viihtyisän ja joustavan ympäristön työntekijöille, Lohela sanoo.

 

Teksti ja kuvat: Hanna Perkkiö

Lisää Hero Mechanics Oy:stä: http://heromec.fi/