Myyntiin vauhtia Sales is a King –hankkeella

 

Kasvuhaluisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus tarttua myynnin kehittämiseen alan ammattilaisten johdolla. 

Sales is a King -hanke keskittyy yrityksen kaupallisen kokonaisymmärryksen lisääminen koko henkilöstössä, oppilaitoksissa ja yrityskehitysorganisaatioissa.

Tavoitteena on henkilökohtaisten myyntiin liittyvien taitojen ja yhteistyömallien kehittäminen hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden välillä. Myyntitaitojen siirtäminen opettajien kautta yrityksen tuleville työntekijöille ja yrittäjille on myös tärkeää.

– Myynnin kokonaisuuden hyvä hallinta on edellytys yrityksen kasvulle. Myyntiprosessin on oltava kunnossa asiakashankinnasta tavaran toimittamiseen ja jälkimarkkinointiin. Pienikin haparointi myynnin eri osa-alueissa heijastuu yrityksen tulokseen, sanoo projektipäällikkö Timo Liimatainen Nihakista.

Hanke on Liimataisen mukaan kunnianhimoinen.

– Haemme voimakasta myynnillistä impulssia alueemme yrityksiin ja uusia eväitä oppilaitosten opetukseen. Työkaluina ovat tekemiseen keskittyvät työpajat.

Hankkeeseen pääsee mukaan 50 yritystä Raahen, Ylivieskan, Haapavesi-Siikalatvan ja Nivala-Haapajärven seutukuntien alueilta. Ilmoittautuminen on parhaillaan menossa.

Valmennukset etenevät työpajoissa

Myynnistä vastaavien henkilöiden työpajat keskittyvät myynnin esimiestehtävien ja myynnin johtamisen haasteisiin.

Myyjille suunnatut seitsemän työpajaa liittyvät myyntituloksen parantamiseen ja myyjien toimimiseen osana yrityksen tuotantoprosessia.

Yrityksen sisäiset työpajat puhaltavat kaupallisia tuulia koko henkilöstöön. Yhteisissä työpajoissa valmennuksesta vastaavat alan ammattilaiset.

Mukana ovat Centrian, Raahen ja Haapaveden-Siikalatvan seudun yrityspalvelujen sekä Nihak ry:n toimijat.

Kerttu Saalasti Instituutin projektiasiantuntija seuraa hankkeesta saatuja tuloksia ja vie Centrian kouluyhteistyökoordinaattorin kanssa kokemuksista kertynyttä tietoa oppilaitoksiin. Oppilaitokset saavat hankkeen kokemuksista infopaketin.

Valmennusohjelman vaikuttavuutta seurataan Kerttu Saalasti Instituutin suunnittelemalla työkalulla ja  tarkkailemalla yritysten tuloskehitystä.

Hankeen rahoittajia ovat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus/Euroopan Sosiaalirahasto ESR ja toteuttajaorganisaatiot.

Päätoteuttaja on Nivala-Haapajärven seutu NIHAK Ry. Osatoteuttajina ovat Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä, Raahen kaupunki, Kerttu Saalasti Instituutti ja Centria-ammattikorkeakoulu.

Kaupankäyntiin liittyvän taloudellisen osaamisen, sosiaalisten taitojen ja tilanneymmärtämisen valmennushanke (S21322) kestää vuoden 2020 loppuun.

Sales is a King -hankkeen taustalla on Tuotannollisen toiminnan kehittämisen esiselvitys Kerttu Saalasti Instituutissa. Selvityksessä yritysten valmennustarpeista keskeisimmäksi nousi myynnin osa-alue.

Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry tuottaa yrityspalveluja ja tekee vuosittain noin 600 kehittämiskeskustelua seudun yritysten kanssa. Myös näissä keskusteluissa myyntiosaamisen kehittämisen tarve on tullut esille.

 

Lisätietoja: Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry projektipäällikkö Timo Liimatainen puh. 044 445 7001, timo.liimatainen@ nihak.fi