Nihakin alueelta löytyy globaaleja menestyjiä

Oulun Kauppakamarilehti 4/2017

Champion Door on yksi globaali menestyjä Nivalassa. Yritys valmistaa maailman suurimpia teollisuusovia esim. satamiin, telakoille sekä teollisuus- ja lentokonehalleihin.

 

NIHAKIN ALUEELTA LÖYTYY GLOBAALEJA MENESTYJIÄ

Kansainvälinen toiminta ei ole rakettitiedettä. Usein yritys pääsee hyvään vauhtiin ulkomaiden markkinoilla, kunhan se vain laittaa perusasiat kuntoon. Tätä korostaa alueellisen kehitysyhtiö Nihakin toimitusjohtaja Toni Krankkala.

Nihakin alueeseen kuuluvat Haapajärvi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi ja Reisjärvi. Vajaan vuoden ajan kehitysyhtiötä johtanut Krankkala sanoo, että valtaosa alueen yrityksistä suuntautuu kotimaahan. Silti näissä kunnissa on yllättävän monia globaalisti toimivia
yrityksiä, jotka ovat pitkään kilpailleet menestyksekkäästi kansainvälisillä
markkinoilla.

”Tällaisia yrityksiä on monilla toimialoilla. Yhteistä näyttäisi olevan, että ne ovat löytäneet oman kapean markkinalohkonsa, jolla ovat
alansa huippuja”, hän pohtii.

Isommat ja kokeneemmat yritykset pärjäävät kansainvälisessä kisassa omin voimin, mutta Suomen rajojen ulkopuolelle vasta pyrkiviä Nihak pystyy auttamaan monin tavoin.

”Usein aloitamme perusteiden rakentamisella ja etenemme sitten yksi askel kerrallaan, kunnes yritys onkin jo valmis maailmalle”, kuvailee toimitusjohtaja Krankkala.

Nihakin tavalliseen tarjontaan kuuluu monipuolisia kansainvälistymispalveluja. Näitä terävöittää vuoden 2017 keväällä alkanut kansainvälistymishanke, jonka keskeisin tavoite on yritysten kansainvälistymistaitojen ja osaamisen kehittäminen ja näin kansainvälisen kaupan, liikevaihdon, kannattavuuden ja työpaikkojen määrän kasvattaminen.

 

Lähde: Kari Arokylä. 2017.  4 x kansainvälisyydestä. Oulun Kauppakamarilehti 4/2017, S. 21.  Viitattu 1.12.2017