LOGOT

Kukkakauppa jatkaa sisarusvoimin – Ajoissa tehty sukupolvenvaihdos turvaa yrityksen jatkuvuuden

Laurilan Kukka ja Hautaustoimisto sai syksyllä 2020 uudet yrittäjät. Onnistuneen sukupolvenvaihdoksen taustalla oli huolellinen valmistautuminen ja ennakointi.

Molemmilla sisaruksilla on ollut halu säilyttää yritys perheessä. Jatkajaksi ryhtyminen ei silti aina ole ollut itsestään selvää. (Sofia Laurila vas. ja Saija Laurila-Aitto-Oja oik.)

Laurilan Kukka ja Hautaustoimisto on palvellut Nivalassa jo viisikymmentä vuotta. Vuoden 2020 lopulla Sofia Laurila ja Saija Laurila-Aitto-oja ottivat vetovastuun ja ryhtyivät kolmannen polven yrittäjiksi.

Liikkeen perusti vuonna 1971 Raija Laurila, ja vuodesta 1979 lähtien yrittäjinä ovat toimineet Riitta ja Reijo Laurila. Eläköitymisen myötä pariskunnalla tuli aika luovuttaa yritys jatkajille. Lauriloilla sukupolvenvaihdos haluttiin hoitaa ajoissa, jotta kaikille jää aikaa totutella uuteen tilanteeseen.

– Vanhempamme ovat halunneet olla yrityksessä mukana ja auttaa meitä ollessaan vielä työkuntoisia. Nyt saamme rauhassa käydä läpi siirtymävaiheen, kun paperityöt ja yrityskaupat on tehty pois alta, Saija toteaa.

Sofia opiskeli ensin merkonomiksi ja sitten tradenomiksi. Samalla hän rakensi uraansa pankissa. Saija taas valmistui sairaanhoitajaksi, mutta huomasi kuitenkin viihtyvänsä parhaiten kukkakaupan puolella. Hän opiskeli edelleen floristiksi ja muutama vuosi sitten merkonomiksi. Ajan mittaan alkoi myös näyttää luontevalta, että Saija ryhtyisi jatkamaan yritystä.

– Saija esitti minulle ajatuksen, että laitettaisiin hynttyyt yhteen. Tartuin ehdotukseen ja muutin syksyllä 2019 Oulusta Nivalaan. Silloin ajatuksena oli, että sukupolvenvaihdos toteutettaisiin parin kolmen vuoden sisällä, Sofia kertoo.

Asiantuntijoiden apu tärkeää

Sisarukset ottivat yhteyttä NIHAKiin keväällä 2020. Yrityspalvelupäällikkö Marika Kumpulan opastuksella he ottivat yhteyttä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdospalveluun, jossa käytiin läpi yhteisiä tavoitteita.

Liiketoimintakaupan valmistelussa apuna oli lakimies, joka auttoi myös yhtiömuodon määrittelyssä. Avoin yhtiö muutettiin syksyllä 2020 osakeyhtiöksi, johon toimitusjohtajaksi nimitettiin Sofia ja hallituksen puheenjohtajaksi Saija.

Sofia oli perehtynyt sukupolvenvaihdoksiin jo opinnäytetyötä tehdessään. Yksi tärkeimmistä huomioista oli, että isot kysymykset kannattaa ratkoa ulkopuolisen asiantuntijan avulla.

– Omistajanvaihdokseen liittyy hyvin paljon näkökulmia, joita pitää ottaa huomioon. Yhtiömuodon selvittäminen, verotukseen liittyvät asiat ja ennakkoratkaisujen hakeminen ovat työläitä selvittää omin avuin. Ne myös kannattaa hoitaa heti kerralla oikein, jotta ei tule yllätyksiä jälkeenpäin, Sofia sanoo.

– Kun vertaa palkkatyöhön, yrittäjänä toimiminen on hyvin vapauttavaa. Tässä saa toteuttaa omia ideoita, Sofia toteaa.
 

Yhteinen yrittäjyys innostaa

Lauriloiden vanhemmilla on yrityksessä yhä tärkeä rooli neuvonantajina. Sisarukset kertovat kunnioittavansa näiden pitkäaikaista työtä.

– Haluamme palvella asiakaskuntaa yhtä hyvin ja laadukkaasti, kuin vanhempamme ovat tehneet. Toivottavasti osaamme luoda samanlaisen luottamuksen, Saija sanoo.

Vaikka uudet yrittäjät haluavat pysyä uskollisina juurilleen, myös uudistuminen ja kehittäminen on tärkeää. Syksyllä avattu oma verkkokauppa on tuonut yritykselle puhtia ja näkyvyyttä. Nyt asiakkaat voivat tehdä tilaukset itselle sopivaan aikaan.

Yhdessä yrittämisessä sisarukset näkevät monia hyviä puolia. Osaamiset täydentävät toisiaan, sillä Saijalla on yli 15 vuoden kokemus myymälästä ja Sofialla taas vahva taloustietämys. Vastuu on myös helpompi kantaa, kun sitä on useampi jakamassa.

– Sisaruksina meillä on sekin valttikortti, että jaamme samanlaisen ajatusmaailman. Pystymme puhaltamaan yhteen hiileen ja toimimaan hyvin yhdessä, Saija ja Sofia toteavat.


Omistajanvaihdosta kannattaa ryhtyä suunnittelemaan jo vuosia etukäteen

Suomen Yrittäjien pk-barometrin mukaan 29 prosenttia pohjoispohjanmaalaisista yrittäjistä aikoo luopua yrityksestään seuraavan viiden vuoden aikana. Kyse on samalla merkittävästä määrästä työpaikkoja.

– Tämä tarkoittaa todella isoa työtä, jotta yrittäjiä saataisiin kannustettua pitkäjänteiseen suunnitteluun, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kehityspäällikkö Paula Pihlajamaa toteaa.

Pohjois-Pohjanmaan maakunnallinen omistajanvaihdospalvelu on suunnattu yrittäjille, jotka miettivät yrityksen ostoa, myyntiä tai sukupolvenvaihdosta.

Maksuton palvelu on tarkoitettu kaikille, eikä se edellytä esimerkiksi yrittäjäjärjestön jäsenyyttä. Pihlajamaan mukaan palveluun kannattaa ottaa yhteyttä, vaikka asia ei olisi vielä ajankohtainenkaan.

– Kartoitamme tilannetta yhdessä yrittäjän kanssa ja annamme tarvittaessa vinkkejä ulkopuolisen näkökulmasta.

Iso kysymys on usein jatkajan löytäminen. Omistajanvaihdospalvelussa voidaan miettiä yhdessä vaihtoehtoja, käydä läpi kauppapaikkoja ja selvittää, löytyisikö jatkajaa lähipiiristä. Jo varhaisessa vaiheessa moni miettii myös kustannuksia ja verokohtelua.

Apua on tarjolla myös varsinaiseen valmistelutyöhön tarvittavan asiantuntijan löytämiseen ja kilpailuttamiseen. Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö on Pihlajamaan mukaan ehdottoman suositeltavaa.

– Muutosta kannattaa myös ryhtyä suunnittelemaan jopa 5–10 vuotta ennen arvioitua luopumisaikaa. Jokainen yrittäjä joutuu jossain vaiheessa luopumaan yrityksestä, ja siihen on syytä varautua ajoissa.

NIHAK on Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdospalvelun kumppani. Yrittäjän kannattaakin olla ensin yhteydessä NIHAKin yrityspalveluihin, jossa omistajanvaihdokseen liittyviä kysymyksiä voidaan yhdessä miettiä ja suunnitella yrittäjän tilanteeseen sopiva aikataulu ja tapa edetä asiassa.

Muuta ajankohtaista

Biokaasun tuotanto on ison markkinamuutoksen äärellä

NIHAKin alueesta on hyvää vauhtia muodostumassa vihreän siirtymän edelläkävijä. Murros luo samalla pohjaa myös tulevaisuuden innovaatioille ja yhteistyömuodoille. Biokaasun markkinoilla on käynnissä merkittävä murros, mikä

Vastuullisuudesta kilpailuetua yrityksille

Oletko tullut ajatelleeksi, että panostamalla vastuullisuuteen yrityksesi voi edistää kilpailuetua ja mainearvoa sekä kehittää liiketoimintaa? Vastuullisuus mielletään usein ympäristöön ja ekologiaan liittyviin asioihin, esimerkiksi hiilineutraaliuteen