Uutiskirje

Suora Broadcast löysi ulkomailta täsmäapua osaajapulaan

Read article in English

 

Monessa yrityksessä pohditaan, löytyisikö kaivattuja osaajia kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Yksi näistä on ylivieskalainen Suora Broadcast Oy, joka viime vuoden lopulla teki ensimmäisen rekrytointinsa Suomen ulkopuolelta. Moni asia loksahti kohdalleen, ja koko prosessiin kului lopulta aikaa vain reilu kuukausi. 

Suora Broadcast Oy (ent. Streamteam Nordic) on tuotantoyhtiö, joka on erikoistunut vaativiin, monikameraisiin live-tuotantoihin mm. urheilutapahtumien välittäjänä. Kansainvälisesti toimiva yritys työllistää Suomessa yli 50 mediatuotannon ammattilaista ja vuosittain yli 300 freelanceria.

Korona-aika iski erityisen lujasti tapahtuma-alaan, ja myös Suora Broadcast joutui lomauttamaan väkeä. Monet ammattilaiset ja alihankkijat päätyivät hakemaan toimeentuloa muilta aloilta. 

– Epävarmuutta on yhä ilmassa, ja tapahtuma-ala ei ole startannut vielä kunnolla. Kun väki on ollut kaksi vuotta muissa töissä, moni jää palaamatta. Meillä on välitön osaajapula, ja kaiken aikaa paikkoja on auki, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Koskela kertoo. 

Koska media-alan koulutusta on vähennetty, kotimaisista oppilaitoksistakaan ei tällä hetkellä tule riittävästi uusia osaajia. Yhtiössä on itse koulutettu työntekijöitä muilta aloilta, mutta katseet on nyt suunnattu myös ulkomaille.

Koskela osallistui marraskuussa NIHAKin järjestämään ”Kansainväliset osaajat kasvua vauhdittamassa” -tapahtumaan. Siellä hän sai kuulla Puolassa toimivasta Spondeosta, joka tarjoaa muun muassa rekrytointipalveluja Puolasta Suomeen.

Puolalainen Piotr Rzonca muutti vuodenvaihteessa Yhdysvalloista Suomeen, kun Suora Broadcast rekrytoi hänet tiimiinsä. Työnantaja oli mukana auttamassa arjen käynnistämistä uudessa maassa. (Kuva: Suora Broadcast)

Hakuprosessi laitettiin käyntiin, ja jo reilun kuukauden päästä Suora Broadcastin uusi työntekijä saapui Helsinki-Vantaalle. Työnantajan ensimmäisenä tehtävänä oli varustaa tulija lämpimillä talvikengillä.

– Meidän kannaltamme rekrytointi sujui todella tehokkaasti, ja saimme tänne ammattitaitoisen ja positiivisen työntekijän. Hän tuli Helsingin-toimipisteeseen käyttömestariksi hoitamaan lähetystekniikkaa, Koskela kertoo. 

Työntekijöistä tärkeää pitää huolta

Kun uusi työntekijä tulee muualta, tarvitaan aluksi apua monenlaisessa arjen asioinnissa, alkaen pankista, verovirastosta ja terveydenhuollosta.

– Ehdottomasti pitää toimia niin, että tänne tuleva työntekijä ei jää yksin. Työpaikan puolesta pitää löytyä joku, joka näyttää miten täällä asiat toimivat ja mistä mitäkin saa. Meidän yrityksessä on onneksi totuttu hoitamaan kaikenlaisia tilanteita maan ja taivaan väliltä, Koskela toteaa.

Työvoimapula vaatii hänen mukaansa yrityksiltä kulttuurin muutosta:

– Ylipäätään henkilöstön tarpeita pitää huomioida tarkemmin, ja työntekijöistä täytyy pitää kiinni. Ei auta ajatella, että TE-toimistosta löytyy aina uusia.

Lähitulevaisuudessa Suora Broadcast aikoo jatkaa kansainvälisiä rekrytointeja. Koskelan mukaan on tärkeää, että samassa tilanteessa oleville yrittäjille on tarjolla aiheeseen liittyvää tietoa ja kokemusten jakamista sekä mahdollisuuksia verkostoitua koti- ja ulkomaisten palveluntarjoajien kanssa. 

– Täytyy todeta, että NIHAKissa on hoidettu tätä asiaa hyvin ottamalla kansainvälinen rekrytointi yhdeksi painopisteeksi. Meidän alueellamme työvoimapula on iso ongelma, ja tällaisilla hankkeilla ja toimenpiteillä voidaan siihen vastata, Koskela sanoo.

Suomen valttina hyvä arki ja toimiva yhteiskunta

Spondeon toimitusjohtaja Tuomas Asunmaa toteaa, että tällä hetkellä on tärkeää pystyä viemään rekrytoinnit tehokkaasti maaliin, kun kyse on halutuista osaajista. 

Suora Broadcastin tapauksessa nopean rekrytoinnin mahdollisti täsmäkampanjointi sekä välitön reagointi sopivan kandidaatin löydyttyä. Onnea oli myös siinä, että globaalin haun kautta löytyi puolalainen osaaja, vaikka hakemuksia tuli ympäri maailmaa.

– Nopea rekrytointi onnistuu ainoastaan EU-maista. Tulijoita oli ympäri maailmaa, mutta EU:n ulkopuolelta palkkaaminen on edelleen hidasta. Siihen liittyy myös byrokratiaa, jota yritykset eivät usein vain jaksa alkaa hoitaa, eivät itse eivätkä kolmannen osapuolen kanssa, Asunmaa toteaa.

Oulusta kotoisin oleva Asunmaa perusti Spondeon vuonna 2014 palvelemaan yrityksiä Puolassa ja muualla Keski- ja Itä-Euroopan markkinoilla sekä rekrytoinneissa. Poznánista käsin toimivaa yritystä työllistävät tällä hetkellä etenkin suorahakutoimeksiannot sekä myynti- ja myyntipartneriverkoston rakentamisprojektit.

Asunmaan mukaan Puolasta on vuosi vuodelta vähemmän tulijoita, ja tiettyjen osaajien ostovoima on siellä jo korkeampi kuin mitä se olisi Suomessa. Toisaalta myös yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa ihmisten päätöksiin:

– Jos aiemmin tyypillinen Puolasta ulkomaille lähtijä oli perusduunari, niin nyt on valitettavan usein työpaikkaa etsimässä nuori valkokaulusammattilainen, joka haluaa lähteä Puolan poliittisen tilanteen vuoksi.

Suomen valtteja ovat Asunmaan mukaan perusasiat: toimiva yhteiskunta, puhdas ilma, ruuhkattomuus, verovaroin rahoitettavat palvelut sekä ”work-life balance”, työn ja muun elämän jouheva yhteensovittaminen. 

Ensimmäistä kv-rekrytointiaan harkitsevaa työnantajaa Asunmaa kehottaisi lähtemään liikkeelle omien realiteettien läpikäynnistä.

– Onko valmiutta toimia päivittäin englanniksi, ovatko palkat houkuttelevat, pystytäänkö avustamaan relokaatiossa ja integroimaan tulija yritykseen sekä Suomeen. Sen jälkeen rohkeasti haku päälle ja ottamaan haastatteluja!


Teksti: Hanna Perkkiö

Muuta ajankohtaista

Lauri Jouhki on valittu uudeksi projektipäälliköksi

Lauri Jouhki on valittu Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry:n uudeksi projektipäälliköksi. Hän työskentelee ”Muutoksen hallinta” – kehittämishankkeessa, jossa tuetaan kasvuyrityksiä muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Projektissa rakennetaan kasvuyrityksille tukiohjelma, jossa kehitetään

Minustako Yrittäjä? -tilaisuudet käynnistyvät

NIHAK järjestää uutena toimintamuotona matalan kynnyksen tilaisuuksia kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille koko toiminta-alueellaan. Tilaisuudet käynnistyvät Nivalasta, jossa ensimmäinen tilaisuus järjestään yhteisötyötila VAU!HAUSsin tiloissa Kalliontiellä. Tilaisuuksien teemoina