Kuusi vuosikymmentä rakentamisen ytimessä – Juhlavuottaan viettävä Rakennusliike Sorvoja Oy toteuttaa historiansa suurinta urakkaa Nivalan biokaasulaitoksen rakentajana.

Oulaistelainen Rakennusliike Sorvoja Oy täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlavuotta vietetään työn merkeissä, sillä perheyrityksen historian suurin urakka on parhaillaan käynnissä Nivalassa. Yritys toimii pääurakoitsijana Suomen suurimman biokaasulaitoksen rakennushankkeessa.

Työmaa on mittaluokaltaan poikkeuksellinen: se kattaa noin 20 hehtaaria, ja valmistuttuaan vuonna 2027 laitos tuottaa vuosittain yli 200 gigawattituntia nesteytettyä biometaania sekä käsittelee noin 600 000 tonnia biomassoja.

– Tämä on meille hyvin merkittävä työmaa. Hanke on iso ja pitkäkestoinen, ja se työllistää laajasti koko alueella, sanovat toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja ja työpäällikkö Tommi Sorvoja.

Sorvojan omaa henkilöstöä hankkeessa työskentelee noin 20 henkeä, ja lisäksi mukana on useita alihankkijoita, joukossa myös lähialueen yrityksiä. Työmaan aikaisen työllistämisvaikutuksen arvioidaan nousevan yhteensä satoihin henkilötyövuosiin.

Yhteistyöllä onnistumiseen

Kyseessä on KVR-urakka, joka vaatii tiivistä ja sujuvaa yhteistyötä asiakkaan, Nivalan Biokaasu Oy:n, lisäksi useiden tahojen kanssa. Yksi keskeinen kumppani on saksalainen laitostoimittaja Bioconstruct.

– Yhteistyötä on tehty jo tarjouslaskentavaiheesta lähtien. Hanketta valmisteltiin viime vuoden aikana, ja sopimus allekirjoitettiin syksyllä. Työmaa saatiin käyntiin marraskuussa, Tommi Sorvoja kertoo.

Jaakko Sorvojan mukaan yrityksen vahvuus tällaisessa laajassa ja kansainvälisessä projektissa on vankka paikallistuntemus sekä suomalaisen lainsäädännön ja rakennusmääräysten hyvä hallinta.

– Rakentaminen on edelleen hyvin paikallista toimintaa, erityisesti maanrakennuksessa. Me pystymme tuomaan hankkeeseen sitä osaamista, jota tarvitaan juuri tässä ympäristössä.

Sorvoja lisää, että hanke vaatii myös kansainvälisen sopimuskäytännön tuntemusta. Yhteistyötä tehdään tanskalaisten, saksalaisten ja suomalaisten kesken, ja työkielenä käytetään paljon englantia.

Askel puhtaassa siirtymässä

Biokaasulaitoksen kaltaisen suurinvestoinnin toteutus edellyttää toimivaa yhteistyöverkostoa. Jaakko Sorvoja korostaa NIHAKin roolia hankkeen valmisteluvaiheessa.

– NIHAK on ollut hyvin aktiivinen ja tuonut toimijoita yhteen. Heillä on ollut tärkeä osuus myös tiedon kokoamisessa ja jakamisessa. Laajoissa projekteissa kukaan ei yksin saa asioita etenemään, vaan tarvitaan vahva verkosto.

Nivalan biokaasulaitos on myös osa laajempaa siirtymää kohti puhdasta energiantuotantoa ja siihen nojaavaa teollisuutta. Rakennusliike haluaa olla mukana tässä kehityksessä.

– Tämä hanke on meille tärkeä referenssi myös tulevaisuutta ajatellen. Se osoittaa, että meillä on kyky hallita tämän mittaluokan projekteja, Tommi Sorvoja sanoo.

Tommi ja Jaakko Sorvojan mukaan Nivalan biokaasulaitos on alueen yritysten kannalta merkittävä pitkäaikaisena ja laajasti työllistävänä hankkeena. 

Asiakastyytyväisyys tärkeintä

Rakennusliike Sorvojan juuret ulottuvat vuoteen 1966, jolloin Risto Sorvoja veljineen ryhtyi urakoimaan ensimmäisenä kohteenaan navetta. Toiminta laajeni pian rivitalojen ja muuhun rakennusurakointiin. Vuonna 1992 tehdyssä sukupolvenvaihdoksessa yhtiön vetovastuun ottivat Riston pojat Jaakko, Mauri ja Martti Sorvoja.

Nyt vuorossa on jo kolmas sukupolvi, Juha, Tommi ja Ville Sorvoja, joille yritys siirtyi vuonna 2021. Yrityksessä työskentelee noin 60 henkilöä, ja liikevaihto oli vuonna 2025 noin 26,6 miljoonaa euroa.

Kasvun ja kehityksen taustalla on pitkäjänteinen työ ja asiakaslähtöisyys.

– Meille tärkeintä on taata asiakastyytyväisyys ja pitää kiinni sovitusta laadusta ja aikataulusta. Kun asiakas on tyytyväinen, hän tilaa toisenkin kerran, Jaakko Sorvoja tiivistää.

Suhdanteiden vaihtelussa yrityksen vahvuus on ollut alan huolellinen seuranta. Resurssit on aina pyritty suuntaamaan niille sektoreille, joissa on kysyntää.

– Koskaan emme ole olleet yhden tuotteen palvelun tai tilaajan varassa, Sorvoja toteaa.

Monipuolista ammattitaitoa

Nivalan suurhankkeen lisäksi Rakennusliike Sorvojalla on käynnissä useita työmaita, esimerkkeinä hirsirakenteinen kunnantalo sekä palveluasuntoja Pyhäjoella, Junnikkalan sahan kuivaamo Oulun Laanilassa sekä vesihuollon ja kaupan alan rakennuskohteita ympäri Suomea.

Yritys on vuosien saatossa rakentanut alueen kannalta useita merkittäviä kohteita niin julkiselle kuin yksityisellekin sektorille. Myös asuntorakentamisessa Sorvoja on keskeinen toimija, ja kerrostalohankkeita on tälläkin hetkellä vireillä.

Puhtaan siirtymän hankkeissa ja kilpailutuksissa yritys haluaa olla mukana myös jatkossa. Se vaatii jatkuvaa ajan hermoilla pysymistä. – Teknologia kehittyy jatkuvasti, ja tekoäly on yhä voimakkaammin mukana. Siksi myös meidän on jatkuvasti kehitettävä osaamistamme. Tavoitteemme on pysyä alueen johtavana rakennusliikkeenä ja samalla kilpailukykyisenä kaikilla rakentamisen osa-alueilla, Tommi Sorvoja toteaa.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Muuta ajankohtaista

Rautaista tiimityötä yrittäjän tueksi

Pirja Piiponniemi ja Arto Junno tarjoavat asiantuntevaa apua NIHAKin yrityspalveluissa Haapajärvellä NIHAK on vastannut Haapajärven yrityspalveluista vuoden 2025 keväästä lähtien. Yrityspalvelupäälliköt Arto Junno ja Pirja