NIHAKin dataikkuna tekee puhtaan siirtymän investoinnit näkyviksi

NIHAK on julkaissut dataikkunan, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen kattavan kokonaiskuvan NIHAKin toiminta-alueen ja lähikuntien puhtaan siirtymän investointihankkeista. Dataikkuna vastaa ajankohtaiseen tarpeeseen tehdä alueelle suunnitteilla ja käynnissä olevat investoinnit näkyviksi ja helposti hahmotettaviksi niin yrityksille, kunnille kuin oppilaitoksille.

Dataikkuna sisältää tällä hetkellä 132 puhtaan siirtymän hanketta, jotka sijoittuvat NIHAKin alueelle tai sen lähikuntiin. Mukana on investointeja aina esisuunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja valmistumiseen asti. Kaikki dataikkunassa esitetyt tiedot perustuvat julkisista lähteistä saatavilla oleviin tietoihin, investoreilta itseltään saatuihin tietoihin sekä yleisesti käytössä oleviin arvioihin. Hankkeet edustavat laajasti puhtaan energian ja teknologian ratkaisuja, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa, akku- ja sähkövarastointia, biokaasun ja biopolttoaineiden tuotantoa, vedyn ja e-polttoaineiden hankkeita sekä sähköverkkoinfrastruktuurin kehittämistä.

Sanoista tekoihin

Lähivuosien investointinäkymä on poikkeuksellisen vahva. Vuosien 2026–2027 aikana investointipäätösvaiheessa olevien hankkeiden yhteenlaskettu arvo nousee yli miljardin euron. Pelkästään vuoden 2026 osalta jo päätettyjen investointien arvo on noin 315 miljoonaa euroa ja investointipäätösvaiheessa olevien hankkeiden arvo noin 800 miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan myös pidemmällä aikavälillä etenevät hankkeet, NIHAKin arvion mukaan dataikkunaan koottujen investointien kokonaisarvo yltää pitkällä aikavälillä yli kymmeneen miljardiin euroon.

Dataikkuna tuo näkyviin myös hankkeiden konkreettisen mittaluokan. Alueella on jo käynnissä useita merkittäviä rakennusvaiheeseen edenneitä investointeja, kuten Nivalan biokaasulaitos, jonka kokonaisarvo on noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi alueella rakennetaan useita suuria akkuvarastoja, sähköasemia ja voimajohtohankkeita sekä valmistaudutaan laajoihin tuuli- ja aurinkovoimahankkeisiin, joiden yksittäiset investointiarvot nousevat kymmenistä miljoonista jopa useisiin satoihin miljooniin euroihin.

Hankkeet on valittu dataikkunaan ensisijaisesti sijainnin perusteella, mutta mukana ovat myös hanketyypiltään ja vaikutuksiltaan alueen elinvoimaa vahvistavat investoinnit. Tavoitteena on, että alueen yritykset näkevät yhdellä silmäyksellä koko lähialueen markkinan ja voivat tunnistaa tulevia alihankinta-, yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksia jo varhaisessa vaiheessa. Investointihankkeiden eri vaiheiden ymmärtäminen on keskeistä, sillä hankekehitys, luvitus, rakentaminen ja käyttöönotto luovat kysyntää palveluille ja osaamiselle useiden vuosien ajaksi.

Työkalu myös päättäjille

Dataikkuna palvelee myös kuntia ja päätöksentekijöitä tarjoamalla ajantasaista tietoa alueen kehityssuunnasta. Investointien mittaluokka heijastuu suoraan esimerkiksi asumisen, koulutuksen, infrastruktuurin ja työvoiman tarpeisiin. Energia- ja teollisuushankkeiden rakentamisvaihe synnyttää alueelle merkittävän työvoimatarpeen erityisesti maa- ja infrarakentamisessa, sähkö- ja automaatioasennuksissa sekä LVI- ja jäähdytysratkaisuissa ja mekaanisessa asennuksessa.

Dataikkuna on avoimesti kaikkien käytettävissä NIHAKin verkkosivujen kautta. Tiedot on koottu Google Maps -pohjaiseen karttasovellukseen, jonka avulla käyttäjät voivat tarkastella hankkeita sijainnin, teknologian ja hankevaiheen mukaan sekä seurata investointien etenemistä. Kokonaisuutta päivitetään säännöllisesti, ja NIHAK kerää aktiivisesti palautetta varmistaakseen, että dataikkuna vastaa alueen toimijoiden tarpeisiin myös jatkossa.

NIHAKin työssä dataikkuna toimii keskeisenä välineenä puhtaan siirtymän investointien edistämisessä ja alueen kehityksen tukemisessa. Se kokoaa hajallaan olevan, julkisista lähteistä peräisin olevan tiedon yhteen, tekee investointien mittakaavan näkyväksi ja vahvistaa NIHAKin roolia ennakoivan tiedon tarjoajana alueen elinkeinoelämälle ja kunnille.

Dataikkunaan pääsee NIHAKin verkkosivujen kautta. Karttasovelluksessa investointihankkeet on havainnollistettu selkeillä ikoneilla ja väreillä, jotka kertovat hankkeen tyypin ja etenemisvaiheen. Ikonit kuvaavat muun muassa tuuli- ja aurinkovoimaa, sähkö- ja akkuvarastoja sekä tuotannollisia investointeja, ja värit erottelevat toisistaan esisuunnitteluvaiheessa olevat, lupavalmiit, rakenteilla olevat ja jo toiminnassa olevat hankkeet. Tämä helpottaa kokonaiskuvan hahmottamista ja hankkeiden vertailua yhdellä silmäyksellä.

Tutustu NIHAKin dataikkunaan täällä.

Dataikkunassa eri hankkeita kuvaavien ikonien ja värien selitykset:

Ikonit:
Sirkkelin terä = tuulivoimala
Aurinko = aurinkovoimala
Neliö jossa kuvake sisällä = sähkö(akku)varasto
Tehdas = tuotannollinen investointi

Värit:
Sininen= esisuunnittelu -luvitusvaihe
Keltainen = lupavalmis
Vihreä = rakenteilla
Musta = toiminnassa

Kuvakaappaus NIHAKin dataikkunan näkymästä, kuvakaappaus otettu 27.1.2026
Tietokantaa päivitetään säännöllisesti.

Muuta ajankohtaista