Blogi: Sain töitä energialaitoksen rakennustyömaalta Haapajärveltä, mutta en tiedä uskallanko muuttaa

”Asun Lappeenrannassa kumppanini, vastasyntyneen lapsen ja koiramme kanssa. Täällä ei juuri nyt ole töitä sähköasentajille, joten olemme päättäneet olla avoimin mielin muualla olevia työpaikkoja kohtaan. Hain töihin energiavoimalan rakennustyömaalle Haapajärvelle, ja sain sieltä vuoden projektin. Nyt mietimme, uskallammeko muuttaa ja millaista elämämme siellä olisi. Olen googletellut asuntoja ja paikallisia harrastusmahdollisuuksia, mutta en ole vielä aivan vakuuttunut. Ennen kaikkea etsimme vielä sellaista kotia, joka sopisi meille. Mitä meidän kannattaisi tehdä?

Miten vastaisit – miksi sähköalan osaajan kannattaisi tehdä päätös muuttaa alueellemme vuodeksi?

Tilanne on kuvitteellinen, mutta samaan aikaan realistinen. Seudullemme suunnitteilla olevat puhtaan siirtymän investoinnit tarvitsevat kyynisimmänkin arviomme mukaan alueelle jopa yli 4.000 työntekijää jo 2028 alkaen – optimistisimmissa arvioissa luku on lähes 8.000 työpaikkaa. Se on paljon, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Reisjärvellä asukkaita on vauvasta vaariin laskettuna yhteensä noin 2.500. Miten vakuutamme nämä uudet työntekijät muuttamaan alueellemme?

Yhteistyöllä ratkaisujen kimppuun

Puhtaan siirtymän investointien vaikutukset eivät jakaudu siististi kartalla kuntarajojen mukaan vaan niiden vaikutukset ulottuvat koko seudulle. Meidän tehtävämme on katsoa yksittäisiä kuntarajoja pidemmälle ja nähdä koko NIHAK-alue yhtenä elinvoimaisena seutuna.  Siksi myös ratkaisut, erityisesti asumiseen liittyvät, kannattaa rakentaa yhdessä toistemme vahvuuksia täydentäen.

Me NIHAKilla olemme työstäneet kuntien kanssa asumisen strategioita, kehittäneet elinympäristöä kuntalaisten kanssa, ja luoneet konkreettisia uusia asumisen suunnitelmia Asumisen uudet tuulet -hankkeessa. Työtä on tarkoitus jatkaa; tavoitteenamme on mahdollistaa asumiseen parissa työskentelevien toimijoiden pääsyä relevanttiin asumisdataan ja edesauttaa projektiaikaisen työperäisen asuntokysynnän ja tarjonnan kohtaamista.

Kaikkia asuntotyyppejä tarvitaan

Maaseudulla ei olla totuttu näin nopeaan ja asuntotarpeen muutokseen. Haastetta lisää se, että investointihankkeiden rakentamisvaiheen asumistarve voi olla jopa viisinkertainen verrattuna pysyvään asumistarpeeseen.

Se tarkoittaa, että emme voi ratkaista tulevaisuutta pelkästään rakentamalla lisää pysyviä perheellisille suunniteltuja asuntoja. Tarvitsemme monipuolisia vaihtoehtoja niin neliömäärän, palvelujen kuin asuntotyyppien osalta; Joustavia ja väliaikaisia asumisratkaisuja, olemassa olevan asuntokannan parempaa hyödyntämistä sekä uusia palveluita asujille ja asuntojen omistajille. Kun kunnat, yritykset ja asukkaat tekevät yhteistyötä keskenään, voimme onnistua, ja voimme myös välttää riskit yhdessä.

Teot ratkaisevat, jäädäänkö vai lähdetäänkö

Kyse on ennen kaikkea arjesta: siitä, miltä tuntuu muuttaa tänne, aloittaa työ ja rakentaa elämä. Kun uusi työntekijä saapuu alueelle, hänen kokemuksensa ensimmäisistä päivistä on ratkaiseva. Löytyykö asunto helposti? Onko arki sujuvaa? Miten minut otetaan vastaan? Näissä hetkissä kypsyy päätös siitä, onko tämä vain työpaikka vai uusi kotikunta.

Tässä kohtaa jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa. Voimme olla mukana keskusteluissa rakentamassa positiivista kuvaa alueestamme ja kotikunnastamme. Voimme kohdata uudet työntekijät lämmöllä ja avoimin mielin ottaa heidät mukaan paikalliseen harrastusporukkaamme. Voimme ehostaa tyhjänä olevia asuintaloja, jotta ne sopisivat työperäisten muuttajien tarpeisiin.

Kuvittele tämä hetki vuonna 2029

”Hei! Hyvää huomenta täältä Sievin syysaamusta. Keitän kahvia ja katson ikkunasta näkyvää maisemaa, joka ei enää tunnu vieraalta. Päätimme olla rohkeita ja muuttaa työprojektin perässä alueelle, josta emme tienneet aiemmin mitään. Nyt asumme luontevasti maaseudulla ja huomaamatta uusi normaalimme on vartin ajon päässä olevat kolme uimahallia, koiran ulkoilutus omalla tontilla ja kelkkareitti takapihalta. Työ, jonka otin vastaan on nyt jatkunut parilla lisävuodella. Hullua, että tässä kävi näin, mutta olemme tyytyväisiä, että elämä kuljetti meidät tänne!

Mitä voimme tehdä tänään, jotta tämä tarina toteutuu?

Teksti: Emmi Rahikka, projektipäällikkö

Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla on EU:n osarahoittama hanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää asumisratkaisuja ja nostaa asuminen keskeiseksi osaksi maaseudun kehittämistä. 

Muuta ajankohtaista