Nivalassa 27. elokuuta järjestettävä Think BIG kokoaa alueen puhtaan siirtymän investointien, energia-alan ja teollisuuden tekijät yhteen jo toista kertaa. Tänä vuonna katse on erityisesti sähköverkoissa ja datakeskuksissa, sekä siinä millaisia mahdollisuuksia niiden ympärille syntyy alueen yrityksille. Tapahtumaan tavoitellaan 700 osallistujaa.
Think BIGissä nostetaan esiin alueen ajankohtaisia investointeja ja tulevia hankkeita sekä kuullaan tuoretta tutkimustietoa alueen kehityksestä. Päivän aikana julkaistaan myös uusia investointiuutisia ja esitellään kiinnostavia hankkeita.
Alueella suunnitellaan ja toteutetaan merkittäviä investointeja, joiden vaikutukset ulottuvat laajasti yrityksiin ja koko elinkeinoelämään. Investointien ympärille tarvitaan suunnittelua, rakentamista, teknologiaa, logistiikkaa, kunnossapitoa, palveluja ja monenlaista muuta osaamista.
Tapahtumassa on mahdollisuus kuulla tulevista hankkeista, tavata niiden toteuttajia ja löytää uusia yhteistyökumppaneita. Jos yritys haluaa olla mukana alueen tulevissa investoinneissa, Think BIG on paikka, jossa kannattaa olla.
Ohjelmassa katse on tulevaisuuden mahdollisuuksissa
Päivän ohjelma vie tulevaisuuden näkymistä konkreettisiin investointeihin. Päivän aluksi Perttu Pölönen johdattaa kuulijat tulevaisuuden muutokseen ja siihen, miten mahdollisuuksia voidaan nähdä ja rakentaa isosti.
Sähköverkkojen merkitystä kestävälle kasvulle ja huoltovarmuudelle tarkastellaan Elenian toimitusjohtaja Jorma Myllymäen ja Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkan puheenvuoroissa. Vetyteemaan tuo näkökulman Gasgridin Heli Virkki, joka käsittelee vetyverkkoja alueellisen kasvun mahdollistajana. Päivään kansallista ja eurooppalaista näkökulmaa puolestaan tuo europarlamentaarikko Elsi Katainen.
Iltapäivällä ohjelma siirtyy konkreettisiin investointeihin ja hankkeisiin. Kuulemme muun muassa uutisia aurinkopuistohankkeista, biojalostamo- ja biokaasulaitoksesta alueellamme.
Yksi päivän kiinnostavista kokonaisuuksista on ”Miten datakeskukset voivat laskea sähkön hintaa?” -paneelikeskustelu. Paneeliin osallistuva mm. Antti ”Jogi” Poikola (Suomen Datakeskusteollisuus), Timo Kontturi (ABB) ja Markku Kivistö (Business Finland).
Tapahtumapäivän päätteeksi myönnettävällä Think BIG -palkinnolla nostetaan esiin paikallinen yrittäjä, joka on rohkeasti ajatellut isosti, tarttunut mahdollisuuksiin ja vienyt omaa yritystään sekä aluetta eteenpäin.
Tapahtuman juontaa jälleen tuttu radio- ja tv-ääni Jenni Aleksandrova.
Enemmän tilaa kohtaamisille
Tänä vuonna tapahtumassa on panostettu erityisesti verkostoitumiseen. Käyttöön otetaan verkostoitumistyökalu, jonka avulla osallistujat voivat etsiä kiinnostavia kontakteja ja sopia tapaamisia jo ennen tapahtumaa.
Myös tapahtumapaikalla kohtaamisille on varattu aiempaa enemmän tilaa. Kokoustiloja on lisätty sisälle ja piha-alueelle, ja yläkertaan tulee oma tapaamisalue.
Katso ohjelma ja puhujat sekä ilmoittaudu mukaan Think BIGin verkkosivuilla



