Alueen mahdollisuudet esille

Alueen mahdollisuudet esille

Yritysvierailut auttavat tekemään alueen yrityksiä tutummiksi korkeakouluopiskelijoille. Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi Scanfil Oyj:n Sievin-tehtaalla.

Korkeakouluopinnot keskittyvät kaupunkeihin, mutta monipuolisia urapolkuja löytyy myös pienemmiltä paikkakunnilta. Siksi on tärkeää lisätä opiskelijoiden tietoisuutta kasvukeskusten ulkopuolisista mahdollisuuksista.

NIHAK on vastannut tähän tarpeeseen organisoimalla opiskelijavierailuja alueensa yrityksiin. Näin yrityksiä ja korkeakouluopiskelijoita tuodaan yhteen sekä tiivistetään yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä.

– Tämä palvelee kaikkien osapuolten intressejä. Yrityksiä kuullaan, ja huomioimme myös toiveet siitä, minkä alojen opiskelijoille vierailut kannattaa suunnata, kertoo Rekry+ -hankkeen projektipäällikkö Kristiina Nyman.

Tärkein viesti opiskelijoille on selkeä: alueelta löytyy kiinnostavia yrityksiä, joissa on tarjolla harjoittelupaikkoja, opinnäytetyön aiheita ja mahdollisuuksia rakentaa valmistumisen jälkeen työuraa myös kansainvälisesti.

Yksi näistä yrityksistä on elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil, johon NIHAK organisoi vastikään opiskelijavierailun yhdessä Centrian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa.

Kymmenessä maassa toimivalla yhtiöllä on Sievissä noin 250 työntekijää, ja se työllistää myös harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä.

Sievin-tehtaan henkilöstöpäällikkö Pauli Huhtamäki kertoo, että opiskelijavierailut ovat yhtiön näkökulmasta erinomainen tilaisuus tehdä toimintaa tutummaksi opiskelijoille.

– Näemme tämän hyvänä keinona kasvattaa yhtiön tunnettuutta. Opiskelijat eivät välttämättä ennestään tiedä, kuinka kansainvälisesti toimimme ja kuinka monenlaisia kehittymismahdollisuuksia täällä on tarjolla, Huhtamäki sanoo.

Huhtamäki uskoo, että vierailut voivat aidosti lisätä opiskelijoiden kiinnostusta hakeutua alueelle töihin. Ne antavat myös mahdollisuuden murtaa tehdastyöhön liittyviä myyttejä.

– Käynti paikan päällä auttaa ymmärtämään toimintaamme ja sitä, millaisia prosesseja se pitää sisällään. Samalla opiskelijat näkevät, kuinka nykyaikaisissa tiloissa täällä tehdään töitä.

NIHAK on tuottanut yrityspalveluja Sieviin vuodesta 2024. Myös Scanfilin kanssa yhteistyö on saatu alulle, ja Huhtamäen mukaan sitä on tarkoitus jatkaa ja tarvittaessa kasvattaa.

– Alueellinen yhteistyö on kuntien kannalta hyvä asia, ja NIHAKin toiminta hyödyttää koko aluetta ja sen yrityskenttää, hän toteaa.

Muuta ajankohtaista

Uskallus kokeilla kantaa pitkälle

Media Mimmit Oy sai alkunsa haapajärvisten ystävysten yhteisestä harrastuksesta. Nyt tähtäimessä on täysipäiväinen yrittäjyys opintojen päätyttyä.