Suunnitteletko yrityksen perustamista, mutta et tiedä, mikä olisi sopivin yritysmuoto? Yrittäjyyden juttusarjassa kerromme tällä kertaa, mitä yritysmuodon valinnassa kannattaa ottaa huomioon.
Tmi, Oy, Osk, Ay ja Ky eivät ole pelkkiä kirjainyhdistelmiä nimen perässä. Yritysmuoto vaikuttaa yrittäjän arkeen monella tavalla verotuksesta ja palkanmaksusta aina vastuisiin, rahoitusmahdollisuuksiin ja yrityksen tulevaisuuden suunnitelmiin.
NIHAKin yrityspalvelupäällikkö Harri Jokela muistuttaa, että yhtä oikeaa vastausta on harvoin olemassa.
– Meiltä kysytään usein, mikä yritysmuoto olisi paras. Se on kuitenkin vasta keskustelunavaus. Oikea vaihtoehto riippuu aina yrittäjäksi aikovan kokonaistilanteesta.
Yritysmuoto nivoutuu yhteen lähes kaikkien yrityksen perustamiseen liittyvien kysymysten kanssa. Siksi sitä ei Jokelan mukaan kannata tarkastella irrallisena päätöksenä.
– Yritysmuodon valinta linkittyy esimerkiksi liikeideaan, kannattavuuslaskelmiin, rahoitustarpeeseen, yritystukiin, markkinointiin ja hinnoitteluun. Näitä kaikkia käydään läpi yritystä suunnittelevan kanssa, Jokela kertoo.
Katse myös tulevaisuuteen
Yritysneuvonnassa keskustelu ei keskity pelkästään yritykseen, vaan myös yrittäjän omaan tilanteeseen.
– Käymme läpi muitakin elämänalueita. Onko yrittäjyys sivutoimista vai päätoimista? Millainen oma taloustilanne on? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, Jokela toteaa.
Yritysmuodon valintaan vaikuttavat esimerkiksi toimiala, liikevaihdon odotukset, yritystoiminnan riskit sekä se, onko yrittäjiä yksi vai useampi.
Yrittäjäksi aikovan kannattaa miettiä paitsi nykytilannetta myös tulevia suunnitelmia. Jos toiminta vaatii suuria investointeja, sisältää merkittäviä vastuita tai esimerkiksi rakennusalan urakoita, osakeyhtiö on usein perusteltu vaihtoehto.
Osakeyhtiö on järkevä ratkaisu myös silloin, jos yritykseen on mahdollisesti myöhemmin tulossa mukaan muita perheenjäseniä tai osakkaita. Myös yrityksen mahdollinen myynti kannattaa huomioida.
Useamman yrittäjän yhteisissä yrityksissä Jokela korostaa sopimusten merkitystä.
– Olipa yritysmuoto mikä tahansa, sopimukset kannattaa laittaa kuntoon heti alusta lähtien. Se maksaa itsensä takaisin, jos myöhemmin tulee eteen haastavia tilanteita.
Uskomukset puntarissa
Yritysmuodon valintaan liittyy monia oletuksia, jotka eivät aina pidä paikkaansa. Yksi yleisimmistä on ajatus siitä, että osakeyhtiö näyttäisi asiakkaiden silmissä automaattisesti uskottavammalta kuin toiminimi.
– Jos myydään omaa osaamista, yritys henkilöityy usein vahvasti yrittäjään itseensä. Silloin yritysmuoto ei välttämättä ratkaise ostopäätöstä, Jokela toteaa.
Toinen yleinen käsitys liittyy siihen, että osakeyhtiön hallinnointi olisi työlästä. Käytännössä ero ei kuitenkaan ole kovin suuri, varsinkaan yksinyrittäjällä.
Jokela muistuttaa myös, että toisin kuin usein luullaan, osakeyhtiö ei automaattisesti suojaa yrittäjän henkilökohtaista omaisuutta kaikissa tilanteissa.
– Esimerkiksi pankki voi vaatia osakeyhtiöyrittäjältä henkilökohtaisia vakuuksia lainan myöntämisen yhteydessä.
Yrityspalvelut apuna kaikissa tilanteissa
Vaikka yritysmuodon valintaan kannattaa käyttää aikaa, sen ei tarvitse olla loppuelämän ratkaisu. Yrityksen kasvaessa tai tilanteen muuttuessa yritysmuotoa voidaan myös vaihtaa.
– Joskus eteen tulee uusi mahdollisuus, tai yritys kasvaa eri tavalla kuin alun perin ajateltiin. Silloin voi syntyä tarve muuttaa yritysmuotoa. Yritysneuvonnan avulla sekin saadaan hoidettua hallitusti.
Jokelan tärkein viesti yritysmuotoa pohtivalle on sama kuin yrittäjyyden ensiaskeleissa yleensäkin: kysy rohkeasti neuvoa.
– Kannattaa käyttää aikaa vaihtoehtojen selvittämiseen, kysellä kokemuksia muilta yrittäjiltä ja hyödyntää yritysneuvontaa. Netistä löytyy vastauksia siihen, mikä olisi liiketoiminnan kannalta järkevin ratkaisu. Me taas autamme katsomaan sen lisäksi kokonaisuutta ja yrittäjän omaa tilannetta.
Yritysmuodon valintaan, yrityksen perustamiseen ja liiketoiminnan suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä NIHAKin maksuttomaan yritysneuvontaan jo varhaisessa vaiheessa.
– Ei ole niin pientä asiaa, etteikö siitä voisi olla yhteydessä yrityspalveluihin. Mieluummin tullaan keskustelemaan liian aikaisin kuin liian myöhään, Jokela kannustaa.
Eri yhtiömuotojen vertailu ja käytännön esimerkkejä löytyy osoitteesta
yritystulkki.fi.
Harrin 5 vinkkiä yritysmuodon valintaan
1. Tarkastele kokonaisuutta
Yritysmuodon valintaan vaikuttavat mm. liikeidea, tavoitteet ja oma elämäntilanne.
2. Mieti nykytilanteen lisäksi tulevaisuutta
Kasvu, osakkaat, investoinnit ja mahdollinen yrityskauppa voivat vaikuttaa valintaan.
3. Hoida sopimukset kuntoon
Erityisesti useamman yrittäjän yrityksissä hyvin laaditut sopimukset ovat kullanarvoisia.
4. Varo uskomasta yleistyksiä
Monet yritysmuotoja koskevat yleiset käsitykset eivät päde joka tilanteessa.
5. Hyödynnä yritysneuvontaa
Yritysmuodon valintaan ei aina ole yhtä oikeaa vastausta. Siksi oma tilanne kannattaa käydä läpi asiantuntijan kanssa.
Artikkeli on osa NIHAKin yrittäjyydestä kertovan juttusarjaa.
Teksti Hanna Perkkiö



