Haapajärveläinen yrittäjäpariskunta Elisa ja Tuomas Saarikoski pyörittävät sähköalan yritystä ja perhearkea rinta rinnan. NIHAKin palveluista on tullut tärkeä kumppani matkalla eteenpäin.
Pitkään Haapajärvellä toiminut sähköliike Sähkö-Link sai uudet kasvot vajaat kolme vuotta sitten, kun Elisa ja Tuomas Saarikoski tarttuivat ohjaksiin. Sitä ennen Elisan isä oli ehtinyt johtaa yritystä vuodesta 2001 saakka.
Sukupolvenvaihdos oli luonteva askel, sillä molemmat ovat yrittäjäperheistä, eikä ajatus yrittäjyydestä ole heille koskaan ollut vieras. Lisäksi Tuomas oli työskennellyt yrityksessä sähköasentajana jo vuodesta 2006, joten sen toiminta oli jo läpikotaisin tuttua.
– Oli helppo päätös ryhtyä tähän. Jos emme olisi jatkaneet, edessä olisi ollut joko uuden työpaikan etsiminen tai kokonaan uuden firman perustaminen, Tuomas kertoo.
Yrittäjäpariskunta tarttui toimeen innolla, ja ideoita olisi enemmän kuin tunteja vuorokaudessa. Kun kotona on viisi lasta, arjessa riittää vipinää muutenkin. Yrityksen toimistoa pyöritetään käytännöllisesti kotoa Oksavan kylältä käsin, vaikka varastotilat sijaitsevatkin toisella laidalla kaupunkia.
– Arjen sujuvuuden kannalta se on hyvä ratkaisu, vaikka työ onkin helposti aina läsnä myös kotona. Mutta onhan tämä työ myös samalla elämäntapa, Saarikosket pohtivat.

Monipuolista palvelua ja maltillista uudistumista
Sähkö-Link Oy tarjoaa monipuolisesti talotekniikka-alan palveluita sekä yksityisasiakkaille että yrityksille. Sähkötyöt ovat keskiössä, mutta valikoimaan kuuluu myös muun muassa öljynpoltinhuolto, ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneelien asennus sekä valokuitu- ja tietoverkkotyöt. Yrittäjäpariskunnan lisäksi liike työllistää kolme työntekijää.
Yrityskaupan yhteydessä yhtiömuoto vaihdettiin osakeyhtiöksi, mutta muutoin uudet omistajat eivät kiirehtineet muutosten kanssa, vaan lähtivät kehittämään toimintaa vähitellen.
– Hyppäsimme vauhdista kyytiin, ja alkoi tulla lisää varmuutta, uskalsimme alkaa tuoda mukaan omia ideoita ja tehdä uudistuksia, Elisa kertoo.
Viime vuosi toi mukanaan useita muutoksia. Yritys aloitti ilmalämpöpumppujen asennukset uutena palveluna, otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän ja rekrytoi uuden työntekijän.
– Kun otimme vetovastuun, molemmilla oli ajatuksena, että firmaa pitää kehittää. Ja kehittäminenhän ei lopu koskaan, Tuomas toteaa.
NIHAK mukana kehittämisen vauhdittajana
Syksystä lähtien Sähkö-Link on tehnyt tiivistä yhteistyötä NIHAKin kanssa. Alkutahdit saatiin Think Big -tapahtumassa, ja sen jälkeen NIHAKin yrityspalveluiden kanssa on esimerkiksi polkaistu käyntiin somemarkkinointia.
Yritys on saanut apua myös rekrytointiin Rekry+ -hankkeen kautta, muun muassa työnhakuilmoituksen laatimisessa.
– Saimme palkattua pitkään Suomessa asuneen ja työskennelleen työntekijän, jolla oli valmiiksi hyvä työkokemus. Olemme kokeneet NIHAKin palvelut erittäin hyödyllisiksi ja tärkeiksi paikallisille yrityksille. Voin kyllä suositella palveluja kaikille yrittäjille, sillä meillä on niistä hyvä kokemus, Tuomas sanoo.
Yritys osallistui myös NIHAKin järjestämään Match & Rekry -tapahtumaan tammikuun lopussa. Saarikosket kokivat tapahtuman hyvänä tilaisuutena verkostoitua muiden alueen yrittäjien kanssa. He näkevät isoja mahdollisuuksia siinä, että yritykset yhdistävät voimansa.
– Jokaiselle löytyy kyllä jalansijaa. Laajoihin hankkeisiin osallistumista varten olisi tärkeää tehdä yritysten kesken yhteistyötä, jotta paikalliset tekijät pääsisivät mukaan ja hyödyt jäisivät tälle alueelle.



