”Raksan rinsessa” löysi oman polkunsa yrittäjänä

Kun harjoittelupaikkaa ei opiskeluaikana löytynyt, nivalalainen Tiina Aksila päätti luoda työnsä itse. Nykyään hän pyörittää Remppa Rinsessa Tmiä, joka on erikoistunut kotien pintaremontteihin ja ulkomaalauksiin.

Aksila valmistui JEDUlta sisustusrakentajaksi keväällä 2024, mutta yrittäjyyden ensiaskeleet hän oli ottanut jo aiemmin. Kevytyrittäjyys oli osoittautunut hyväksi keinoksi työllistyä opiskeluaikana.

Yrityksen nimikin syntyi koulun yrittäjyyskurssilla.

– Joskus olen saanut kuulla olevani ”raksan prinsessa”, koska tykkään pinkistä ja glitteristä. Asiakkaiden työmailla tyyli on kuitenkin yleensä hieman hillitympi, Aksila nauraa.

Myös Aksilan nuorempi sisar Miisa opiskeli samaa alaa, ja kaksikko on tehnyt töitä yhdessä alusta lähtien. Sisaruksista Tiina työskenteli aiemmin hoitoalalla ja Miisa kaupan alan tehtävissä. Yhteinen kiinnostuksen kohde johti kuitenkin molemmilla alanvaihtoon.

– Olen aina tykännyt tehdä käsillä. Piirtäminen, maalaaminen ja kaikenlainen rakentaminen ovat kiinnostaneet minua pitkään, Aksila kertoo.

Remppa Rinsessa Tmi on kasvanut kevytyrittäjyydestä omaksi yritykseksi, ja tavoitteena on kehittää toimintaa edelleen tulevaisuudessa.

NIHAK tärkeä keskustelukumppani

Aksilat ovat hyödyntäneet NIHAKin palveluja koko yrittäjätaipaleensa ajan. Ollessaan vielä opiskelijoita ja kevytyrittäjiä he osallistuivat Sinustako yrittäjä? -tilaisuuteen, jonka jälkeen he varasivat ajan yritysneuvontaan.

– Sieltä saimme apua toiminimien perustamiseen ja myöhemmin myös Leader-tukien hakemiseen. Tuen avulla kävimme esimerkiksi mikrosementointikoulutuksen ja rakensimme yritykselle verkkosivuja.

Aksila kertoo pitäneensä yhteyttä NIHAKin yrityspalveluihin säännöllisesti myös silloin, kun mitään erityistä haastetta ei ole ollut.

– On ollut tärkeää, että aina voi soittaa ja kysyä neuvoa. Kynnys yhteydenottoon on matala, ja keskusteluista saa usein uusia ajatuksia ja vinkkejä yrityksen kehittämiseen.

Rakennusalan osaamista löytyy myös omasta lähipiiristä, sillä sisarusten isä on työskennellyt samalla alalla ja toimii tarvittaessa tukena työhön liittyvissä kysymyksissä.

Käden jälki näkyy

Remppa Rinsessan palveluihin kuuluvat muun muassa pinta- ja märkätilaremontit, vesivahinkokorjaukset, korjausrakentaminen sekä mikrosementoinnit. Työt tehdään pääosin lähialueella yksityisasiakkaille, mutta asiakkaina on myös yrityksiä ja taloyhtiöitä. Projektista riippuen sisarukset työskentelevät joko yhdessä tai eri kohteissa.

Työtä on Aksilan mukaan riittänyt hyvin alusta saakka. Kesäkausi on kiireisintä aikaa, kun taas talvella työtahti hieman rauhoittuu. Kiireisimpinä aikoina sisarukset ovat välillä palkanneet avuksi myös opiskelijakaverin.

Työn parhaana puolena Aksila pitää konkreettisia tuloksia.

– On hienoa nähdä, miten huonokuntoinen tila muuttuu remontin jälkeen. Oman kädenjäljen näkee tässä työssä heti.

Asiakkaat arvostavat erityisesti työn siisteyttä, tarkkuutta ja joustavuutta. Sosiaalinen media on ollut tärkeä markkinointikanava, ja suuri osa asiakkaista onkin löytänyt yrityksen sen kautta. Pienellä paikkakunnalla myös puskaradio toimii tehokkaasti

– Yksi onnistunut projekti johtaa usein seuraavaan, Aksila toteaa.

Sisarusten tavoitteena on kasvattaa yritystoimintaansa edelleen ja mahdollisesti perustaa myöhemmin osakeyhtiö. Remonttialalle Aksila näkee kysyntää myös jatkossa, sillä vanhojen talojen suosio kasvaa ja yhä useampi haluaa teettää remontit ammattilaisella.

Yrittäjäksi ryhtymistä hän ei ole katunut hetkeäkään.

– Kannattaa rohkeasti kokeilla, jos yrittäjyys vähänkään kiinnostaa. Ja yritysneuvontaan kannattaa mennä heti alkuvaiheessa, sillä sieltä saa hyödyllistä apua kaikkiin käytännön asioihin.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Muuta ajankohtaista

NIHAK jatkaa opiskelijoiden yritysvierailuja syksyllä 2026

NIHAK jatkaa korkeakouluopiskelijoiden yritysvierailuja syksyllä 2026. Viime vuonna yhteistyössä Centrian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa toteutettu pilotti keräsi runsaasti positiivista palautetta niin opiskelijoilta kuin yrityksiltäkin. Yritysvierailujen