
LAKU – Laaksoista Kukkuloille -hanke järjesti kulttuurimatkailun teemaillan Kärsämäellä 31.8. Tunnelmallisen ympäristön tapaamiselle tarjosi Luonnon Syli -yrityksen pihapiirissä sijaitseva vanhan navetan ylinen.
Tilaisuuden alussa Kattilakosken kulttuuriosuuskunnan toimitusjohtaja Heidi Kangaskokko kertoi Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeesta ja alkavasta ohjelmahausta. Tämän syksyn hakukierroksella etsitään rahoitettavaksi laajoja kansainvälisiä projekteja, joilla luodaan uutta tarjontaa tai toimintamalleja. Lähempänä vuotta 2026 järjestetään uusi haku yksittäisille tapahtumille ja toimijoille.
Kangaskokko muistutti, että Oulu2026-ohjelmarahoitukset ovat kaikkien alueen toimijoiden haettavissa. Vaikka yritys ei olisi hankkeissa mukana, kannattaa huolehtia vähintään siitä, että omat palvelut olisivat saavutettavissa verkossa myös englanniksi.
Muissa tietoiskuissa Oulun yliopiston opiskelija Saara Hänninen kertoi pro gradu -työstään, joka käsittelee pienten matkailuyritysten digitaalista saavutettavuutta. Tamora Oy:n Tomi Himanen taas esitteli tulevista työpajoista, joita LAKU-hanke tarjoaa yrittäjille. Loka-marraskuussa järjestettävien työpajojen aiheita ovat digitaalisen matkailumarkkinoinnin vuosikello, somestressin selättäminen sekä lyhytvideoiden julkaiseminen.
Maallemuutto avasi mahdollisuuden
Illan pääesiintyjä oli Olga Temonen, joka kertoi etäyhteyden välityksellä oman tarinansa. Temonen on tunnettu alkujaan näyttelijänä ja somevaikuttajana sekä viimeisten vuosien aikana myös matkailuyrittäjänä. Olgan farmi -kotieläinpiha toimii jo seitsemättä vuotta, ja viime marraskuussa Temonen avasi sen viereen Pizzeria Rehtorin.
Temosesta tuli aikoinaan yrittäjä maallemuuton myötä. Vuonna 2005 hän osti miehensä kanssa vanhan tilan Iitistä ja ryhtyi näyttelijäntyön ohessa pitämään siellä hevostallia. Kotieläinten määrä kasvoi, samoin uteliaiden katselijoiden, ja lopulta Temonen perusti perheen kodin viereen kotieläinpihan. Kävijöiden määrä yllätti jo ensimmäisenä kesänä.
Kotieläinpihan yhteydessä oli kahvio, josta asiakkaat kysyivät usein myös ruokaa. Siitä lähti ajatus pizzeriasta. Sopiva paikkakin löytyi vierestä, vanhasta kyläkoulusta, jonka Temonen osti ja remontoi ravintolaksi. Sen myötä yritystoiminnasta on tullut ympärivuotista.
Vaikka sijainti on syrjäinen ja kaukana isoista kaupungeista, pizzeria on jo ensimmäisenä vuotenaan saavuttanut suuren suosion. Temonen kertoo, että esimerkiksi kaveriporukoita tulee pitkänkin matkan päästä. Pienten ryhmien palveleminen ja heille kunnon elämysten järjestäminen onkin yrittäjälle kiitollisempaa työtä kuin isojen ryhmien vastaanottaminen.
Suosion takana osin Temosen oma tunnettuus, mutta yrittäjä itse pitää ratkaisevana sosiaalista mediaa. Sana leviää tehokkaasti, kun seuraajat levittävät tietoa edelleen omissa kanavissaan.
Temosella on iso määrä seuraajia omissa ja yritystensä somekanavissa. Hän toteaa toimivansa eräänlaisena maallemuutosta haaveilevien edellä kulkijana. Päivityksissä kerrotaan, ”millaista on elää korvessa eläinten kanssa”. Huumoriakin viljellään usein. Temosen mukaan seuraajien houkuttelemiseksi kannattaa löytää se ”oma juttu”, tuottaa systemaattisesti sisältöä ja olla liikaa suodattamatta tekemisiään.

Paikallisista nuorista löytyi pizzanpaistajia
Pizzeria on myös työllistänyt ison joukon lähiseudun nuoria. Kesällä työntekijöitä oli yli 20, joista suurin osa korkeintaan 22-vuotiaita. Temonen kehuu nuoria, jotka ovat kasvaneet tehtävissään. Yrittäjä itse on kouluttanut heidät tehtäviinsä, mikä on ollut välttämätöntäkin, sillä ravintola-alan työvoimasta on tällä hetkellä huutava pula.
Vaikka yritystoiminta on vuosien varrella laajentunut, ensimmäisen lainansa Temonen otti vasta ravintolatilan remontointia varten. Olgan Farmi perustettiin aikoinaan leivontakirjan myyntituotoilla. Toiminnan kehittämistä Temonen rahoitti tuloilla, joita hän sai sosiaalisen median kaupallisista yhteistöistä. Farmin tuotoilla puolestaan pystyttiin ostamaan pizzeriaa varten vanha kyläkoulu.
Muille yrittäjille ja yritystä suunnitteleville Temosen viesti kuuluu, että lopputulosta ei voi tietää, jos ei ensin kokeile. Jos riski on siedettävä, niin mikään ei estä tarttumasta toimeen. Sanontaa mukaillen, jos kokeilu ei ota kantaakseen, maitojunallakin voi aina tulla takaisin.
– Unelmia ei kannata jättää toteuttamatta ainakaan sen takia, että pelkää tulevansa muiden lyttäämäksi!
Kuvat ja teksti: Hanna Perkkiö