VAU!HAUS virittää sujuvaan työntekoon

VAU!HAUS-yhteistyötilat palvelevat NIHAKin alueen kunnissa monipuolisesti niin yrittäjiä, yrittäjäksi aikovia, opiskelijoita kuin etätyöläisiäkin.  

Yksi palvelun käyttäjistä on Reisjärvellä asuva Jessica Koskela, joka työskentelee Jokilatvan opistossa viulunsoiton opettajana ja kuoronjohtajana. Vuodesta 2021 lähtien Koskela on toiminut myös musiikkialan yrittäjänä. VAU!HAUS on ollut hänelle ratkaisu satunnaiseen työtilan tarpeeseen. 

– Mielestäni tila palvelee hyvin tarkoitustaan. Samalla kun vien lapset hoitoon, voin mennä sinne työskentelemään. Asumme kauempana Reisjärven keskustasta, joten säästyn ylimääräiseltä ajamiselta, kun ei tarvitse palata kotiin tekemään töitä, Koskela kertoo. 

Koskela on aiemmalta koulutukseltaan tradenomi, mutta alanvaihdon myötä hän on valmistumassa musiikkipedagogiksi. VAU!HAUS on palvellut myös lopputyön kirjoittamispaikkana. 

– Siellä pystyy hyvin työskentelemään rauhassa ja keskittymään, vaikka paikalla olisi muitakin. Tuolit ja pöydät saa säädettyä oman koon mukaan, nettiyhteys toimii, ja kahvinkeittomahdollisuus on myös hyvä asia. Sijaintikin on loistava, keskellä kylää. 

Koskelalla on kotonaan tilat musisointiin, mutta toimistotöiden tekemiseen hän suunnittelee käyttävänsä VAU!HAUSia jatkossakin. Yhtenä plussana hän mainitsee yhteisöllisyyden. 

– Jos paikalla on muita, niin tauolla tulee usein vaihdettua muutama sana. Olen sitä kautta saanut tutustua myös muihin yrittäjiin. 

Lisää tietoa, sekä VAU!HAUSien sijainnit löydät täältä.

Muuta ajankohtaista

Toni Krankkala

Aluekehittäjä avaa latua vetytaloudelle

Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa on käynnistynyt Suomen ensimmäinen alueellisen vetyverkon esiselvitys. Vetytalous ja vetyinfran kehittäminen nähdään alueella merkittävänä mahdollisuutena. Keskeisessä roolissa on aluekehitysyhtiö NIHAK, joka tasoittaa tietä

Match&Rekry keräsi ennätysmäärän osallistujia

Alueen monipuoliset työ- ja opiskelumahdollisuudet olivat esillä NIHAKin 23.1. järjestämässä Match&Rekry-tapahtumassa. Tarjolla oli hyödyllisiä kontakteja, uusia urapolkuja sekä konkreettista apua työnhakuun. Seitsemättä kertaa järjestetty Match&Rekry-tapahtuma