![]() Janne on aiemmin urallaan toiminut Finpron johtajana vastaten energia-, ympäristö-, metsä-, konepaja-, logistiikka- ja rakentamisen toimialaoista. Kahdeksan vuoden ajan (vuosina 2006-13) hän oli tiimeineen mukana auttamassa yli 250 suomalaisyritystä maailmalle. Finprossa hänen vastuullaan oli myös erillinen Cleantech Finland -ohjelma, joka oli Suomen valtion ja noin 130 suomalaisen cleantech-yrityksen yhteinen kansainvälinen markkinointiohjelma. Janne on työskennellyt myös Granlundin insinööritoimistossa suunnittelupäällikkönä, Motivassa teollisuuden ja energia-alan hankkeissa luomassa mm. uusia energiatehokkuuskonsepteja sekä Suomen energiakatselmusohjelmaa. Nykyisin Janne toimii perustamansa Solved Oy:n hallituksen jäsenenä. Vapaa-aikanaan Janne harrastaa yritysten mentorointia, liikuntaa, kokkailua sekä metsästystä ja kalastusta yhdessä läheisimpien kanssa. THINK BIG -projektiTavoitteena on seudun yritysten sekä yhteisöjen kansainvälistymisen edistäminen. Alueen kansainvälistyvien yritysten tarpeet kartoitetaan ja potentiaalisia yrityksiä ohjataan yrityksen tilanteeseen parhaiten soveltuviin kansainvälistymispalveluihin. Kansainvälistymistyötä tekevät tahot alueella kootaan yhteen edistämään kansainvälistä toimintaa. Osallistujat kehittävät uusia avauksia ja yhteisiä kansainvälistymis-ohjelmia. Tavoitteena nostaa alueen osaaminen ja mahdollisuudet paremmin esille kansainvälisissä yhteyksissä.
|