Kun yrityksellä on monta tukijalkaa, sen on helpompaa kestää kysynnän vaihtelua ja markkinoiden muutostilanteita. Tästä hyvä esimerkki on kärsämäkinen perheyritys Rautakosken Pojat Oy.
Yritys tarjoaa maa- ja metsätalouden koneurakointia, maatalouden rakennuspalveluja sekä uusimpana konekorjaamopalveluja. Lisäksi se kehittää parhaillaan kokonaan uutta laitetta siemenkäpyjen keräämiseen.
Antti Rautakoski perusti yrityksen vuonna 2021. Tuolloin hän työskenteli metsäkoneenkuljettajana, mutta teki palkkatyön ohella myös muuta urakointia. Kun omat pojat halusivat mukaan toimintaan, yhtiön perustaminen oli luonteva ratkaisu. Töiden lisääntyessä yrittäjyydestä tuli nopeasti päätoimista.

– Olin ollut aiemminkin yrittäjänä, ja kun olin välillä vieraalla töissä, ajattelin, etten enää ryhtyisi siihen. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, Rautakoski toteaa.
Yrittäjälle monen eri palvelun yhdistelmä tietää kiirettä ja välillä pitkiäkin päiviä. Vilkkaimpina aikoina Rautakosken Pojat Oy työllistää noin kymmenen henkilöä, kun mukaan luetaan kesätyöntekijät ja kuivaamoprojektien alihankkijat.
Työntekijöiden joukossa on peräti viisi Rautakosken omaa poikaa, nuorimmainen tosin vielä kesäapulaisena. Osaamista veljessarjasta löytyy, sillä 19-vuotias Väinö Rautakoski on valittu Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen ja edustaa syyskuussa Suomea Shanghain WorldSkills-kilpailussa tehdaskunnossapidon lajissa.
Korjaamosta kolmas tukijalka
Maatalousalan rakennustyöt ovat alusta asti kuuluneet yrityksen palveluvalikoimaan. Erityisesti viljankuivaamoiden pystytys tietää kiirettä loppukesän sesonkiin. Kohteet sijaitsevat pääosin Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa, ja rakenteet esivalmistellaan mahdollisimman pitkälle omassa hallissa.
Palveluun kuuluu tarvittaessa myös vanhan kuivaamon purkaminen sekä käyttökelpoisten osien kunnostaminen ja hyödyntäminen uudessa kohteessa.
Yrityksen kolmanneksi tukijalaksi urakoinnin ja rakentamisen rinnalle on noussut konekorjaamo, jossa huolletaan niin autoja kuin isompia koneitakin.
Aiemmin korjaustyöt tehtiin pääosin asiakkaiden tiloissa. Maaliskuussa yritys otti askeleen eteenpäin, kun se sai käyttöön omat toimitilat Kärsämäen Teollisuuskiinteistöt Oy kanssa tehdyllä lunastusoikeussopimuksella.
– Oli tärkeää saada vihdoin omat tilat. Samalla saatiin korjaamopuoli pystyyn, ja tavoitteena on saada se vakiintumaan, Rautakoski sanoo.
Uuden laitteen kehitystyö vauhdissa
Kaiken muun ohella yritys kehittää parhaillaan uutta laitetta siemenkäpyjen keräämiseen siemenviljelyksillä. KäpyMaster-tuotemerkin kehitystyö on edennyt prototyyppivaiheeseen.
Rautakosken mukaan idea syntyi käytännön tarpeesta. Yritys on tehnyt urakointia kärsämäkiselle siemenviljelyalan yritykselle. Siemenkävyt on tähän asti kerätty käsityönä, sillä soveltuvaa laitetta ei ole ollut saatavilla.
– Tätä on kehitetty jo usean vuoden ajan askel kerrallaan. Nyt paletti alkaa olla kasassa, ja ollaan jo lähellä valmista tuotetta, Rautakoski kertoo.
Tavoitteena on, että laitteita voitaisiin tulevaisuudessa valmistaa Kärsämäellä. Vaikka markkina on suhteellisen pieni, se on tarkasti kohdennettu. Kyse on sesonkityöstä, joten mahdollisuuksia löytyy myös laitteiden vuokrauksesta. Vientimarkkinoitakin on selvitetty.
NIHAK kehittämisen kumppanina
NIHAK on ollut yrityksen tukena sekä tuotekehityksessä että investointituen hakemisessa Keskipiste-Leaderilta.
Rautakosken mukaan vuosien yhteistyö on tehnyt asioinnista sujuvaa, ja NIHAK on ollut kaiken aikaa tärkeä taustatuki.
– NIHAKilta saa hyvää palvelua, ja homma toimii. Heillä on hyvät yhteistyökanavat, ja sitä kautta löytyy aina tarvittava osaaminen. Yksinään ei kukaan näihin hankkeisiin taivu, Rautakoski sanoo.
NIHAKin yrityspalvelupäällikkö Arto Junno toteaa, että monialaisuus on Rautakosken Pojat Oy:n tapauksessa ollut toimiva keino sopeutua markkinoiden tarpeisiin.
– Yrityksessä on odottelun sijaan reagoitu. Toimintaa on rohkeasti lähdetty laajentamaan, ja se on auttanut sopeutumaan kausivaihteluun. Myös perhe ja verkostot ovat olleet tässä tärkeä voimavara.
Monialaisuuteen liittyy usein haasteitakin, ja niistä päällimmäisinä Junnon mukaan ovat ajankäyttö ja toiminnan hallittavuus. Hän kannustaa olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä NIHAKin yrityspalveluihin silloin, kun yritys miettii palvelujen laajentamista tai kehittämistä.
– Liikeidean kehittelyyn ja tuotekehitykseen on tarjolla monenlaista tukea. Pohdimme yhdessä erilaisia vaihtoehtoja, arvioimme kannattavuutta ja etsimme uusia näkökulmia. NIHAKin tiimissä on laajaa osaamista eri toimialoilta, ja tarvittaessa hyödynnämme myös ulkopuolisia asiantuntijoita.
Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö



