Hanketyötä saappaat savessa

NIHAKin tiimi on alkuvuodesta vahvistunut usealla uudella työntekijällä – Sami Kestin työmaana on biokaasuhankkeiden edistäminen NIHAKin alueella.

Sami Kesti aloitti viime helmikuussa työt NIHAKin biokaasuasiantuntijana. Biokaasun tuotannon ja käytön kehittäminen on hänen mukaansa kiinnostavaa työtä, jossa ollaan merkittävien ja ajankohtaisten kysymysten parissa. Tällä hetkellä Samia työllistää talvella käynnistynyt kaksivuotinen BIOTUTO-hanke. Siinä tavoitteena on yhteistyössä JEDUn, Oulun ammattikorkeakoulun sekä Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin kanssa edistää alueen biokaasuhankkeita ja niihin liittyvää liiketoimintaa.

– Toimin viljelijöiden ja biokaasulaitostoimijoiden välimaastossa ja selvitän, millä tavoin yhteistyö kannattaa järjestää, että siitä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty kaikille osapuolille, Sami kertoo.

Biokaasuasiantuntijan työssä yhdistyvät prosessitekniikka, maatalous ja lietekoneet – kaikki Samille tuttuja jo ennestään. Paperikoneteknologian insinööriopintojen aikana hän työskenteli paperitehtaassa, ja sittemmin kokemusta on kertynyt viemärihuoltolaitteiden parissa, lietevaunujen valmistuksessa, lietteenlevitysurakoitsijana ja sivutoimisena viljelijänä.

Sami on ollut jo pitkään mukana eri biokaasuhankkeiden taustatehtävissä, ja nyt kehittämistyö jatkuu osana laajempaa kokonaisuutta. NIHAKin työyhteisössä hän kertoo viihtyneensä heti alusta lähtien.
– Täällä oli hyvin ystävällinen vastaanotto, ja ihmiset tulevat helposti juttelemaan. Minuun teki heti vaikutuksen se, kuinka avoin keskustelukulttuuri täällä on.

Omaa rooliaan Sami luonnehtii taustatietojen selvittelijäksi ja asiantuntijaksi. Hänen työnsä on usein ollut kokonaisuuksien selvittämistä: miten eri yksityiskohdat liittyvät toisiinsa ja miten niiden toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen. Aiemmissa työtehtävissään Sami on huomannut, kuinka tärkeää on kuunnella työntekijöiden näkemyksiä ja hyödyntää heille kertynyttä tietoa. Kuuntelemisen taitoa tarvitaan myös nykyisessä työssä.

– Yrittäjien ja viljelijöiden kanssa tärkeää pohtia yhdessä, mitkä asiat helpottavat viljelijää rahallisesti ja työtaakan suhteen. Kun pääsee jututtamaan viljelijöitä, saa usein ahaa-elämyksiä, joita ei ole osannut ennakoidakaan.

Sami on alkujaan nivalalainen, ja sinne hän asettui myös Keski-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen. Harrastuksekseen hän nimeää moottoripyöräilyn, mutta kuuden lapsen isällä se on jäänyt vähemmälle.
– Nykyään työltä liikenevä aika menee maanviljelyyn ja lasten hoitamiseen.

Teksti ja kuva Hanna Perkkiö

Muuta ajankohtaista

Toni Krankkala

Aluekehittäjä avaa latua vetytaloudelle

Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa on käynnistynyt Suomen ensimmäinen alueellisen vetyverkon esiselvitys. Vetytalous ja vetyinfran kehittäminen nähdään alueella merkittävänä mahdollisuutena. Keskeisessä roolissa on aluekehitysyhtiö NIHAK, joka tasoittaa tietä

Match&Rekry keräsi ennätysmäärän osallistujia

Alueen monipuoliset työ- ja opiskelumahdollisuudet olivat esillä NIHAKin 23.1. järjestämässä Match&Rekry-tapahtumassa. Tarjolla oli hyödyllisiä kontakteja, uusia urapolkuja sekä konkreettista apua työnhakuun. Seitsemättä kertaa järjestetty Match&Rekry-tapahtuma