Yleinen

Paikallisten tekijöiden verkostoa vahvistamassa –Sähkö-Link Oy lähti sukupolvenvaihdoksen jälkeen kehittämään toimintaansa askel kerrallaan

Haapajärveläinen yrittäjäpariskunta Elisa ja Tuomas Saarikoski pyörittävät sähköalan yritystä ja perhearkea rinta rinnan. NIHAKin palveluista on tullut tärkeä kumppani matkalla eteenpäin. Pitkään Haapajärvellä toiminut sähköliike Sähkö-Link sai uudet kasvot vajaat kolme vuotta sitten, kun Elisa ja Tuomas Saarikoski tarttuivat ohjaksiin. Sitä ennen Elisan isä oli ehtinyt johtaa yritystä vuodesta 2001 saakka. Sukupolvenvaihdos oli luonteva askel, […]

Paikallisten tekijöiden verkostoa vahvistamassa –Sähkö-Link Oy lähti sukupolvenvaihdoksen jälkeen kehittämään toimintaansa askel kerrallaan Read More »

Selkeyttä yrittäjän arkeen– NIHAKin uusi palvelu auttaa ajankäytön hallinnassa ja tehtävien priorisoinnissa

Yrittäjän työpäivään mahtuu monenlaisia tehtäviä, joista kaikkia ei välttämättä itse kannata tehdä. Siksi joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mihin oma aika oikeasti kuluu. Tuumaustauko on paikallaan varsinkin silloin, jos olo on pitkään kuormittunut tai tekemistä on liikaa. Silloin kannattaa miettiä, mitä voi jättää pois tai antaa toisille tehtäväksi. Yrittäjät voivat nyt hyödyntää NIHAKin

Selkeyttä yrittäjän arkeen– NIHAKin uusi palvelu auttaa ajankäytön hallinnassa ja tehtävien priorisoinnissa Read More »

Hanza vahvistaa alueen teollisuuden jatkumoa

Oulaisissa vuosi sitten avattu ohutlevytehdas toimii osana kansainvälistä Hanza-konsernia. Se on myös merkittävä alueellinen työllistäjä, joka tarjoaa mahdollisuuksia alan osaajille. Reilu vuosi sitten Oulaisissa käännettiin uusi sivu, kun siellä avattiin yksi Pohjois-Euroopan moderneimmista ohutlevytehtaista. Samalla tehtaan rakentaja Leden Group siirtyi ruotsalaisen sopimusvalmistajakonserni Hanzan omistukseen. Oulaisten tehdas on nyt osa kansainvälistä kokonaisuutta, mutta sen taustalla on

Hanza vahvistaa alueen teollisuuden jatkumoa Read More »

VATUPASSI on ohjannut yrityksiä kohti vastuullisempaa arkea

Vastuullisuus on tänä päivänä tärkeä osa yritysten toimintaa, päätöksentekoa ja kilpailukykyä. Loppusuoralla oleva VATUPASSI –Vastuullinen tulevaisuus -hanke on vastannut ajankohtaiseen tarpeeseen tarjoamalla alueen yrityksille vastuullisuuteen liittyvää tietoa ja valmennusta. Hankkeen yritysasiantuntijana NIHAKilla toiminut Anne-Mari Kukkola kertoo, että yhtenä tavoitteena on ollut auttaa yrityksiä tekemään vastuullisuudesta luonteva osa arkea. – Olemme halunneet vahvistaa ymmärrystä siitä, että

VATUPASSI on ohjannut yrityksiä kohti vastuullisempaa arkea Read More »

Blogi: Alueelliset investoinnit tuovat kasvua ja uudenlaisen asuntotarpeen

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa eletään poikkeuksellisen kiinnostavia aikoja. Alueelle on suunnitteilla ja käynnistymässä mittavia investointihankkeita, joiden vaikutukset ulottuvat pitkälle 2030-luvulle. Tuulivoimapuistot, biokaasulaitokset, datakeskukset ja vetyverkko muodostavat kokonaisuuden, jonka arvo on yli 10 miljardia euroa – lähes kaksinkertainen kokoluokka verrattuna koko Suomen tähän asti toteutuneisiin vihreän siirtymän hankkeisiin. Positiivinen ongelma: missä majoitamme työntekijät? Investoinnit tuovat alueelle satoja uusia

Blogi: Alueelliset investoinnit tuovat kasvua ja uudenlaisen asuntotarpeen Read More »

Työelämän mahdollisuudet valokeilassa – Ennätyssuosittu Match&Rekry toi yhteen alueen työnantajat ja työnhakijat

Match&Rekry käänsi talven keskellä katseen mahdollisuuksiin, kun työnantajat ja työnhakijat kohtasivat Nivalan Teknologiakeskuksessa. Tapahtuma tarjosi tilan konkreettisille askelille kohti työllistymistä tai uusien osaajien löytämistä. Kahdeksatta kertaa järjestetty tapahtuma saavutti tähänastisen ennätyksensä, sillä paikalla oli kaikkiaan 37 näytteilleasettajaa. Joukossa oli yrityksiä koko NIHAKin alueelta sekä useita henkilöstöalan yrityksiä, jotka toimivat valtakunnallisesti. Yrityksille tilaisuus tarjosi suoran kanavan

Työelämän mahdollisuudet valokeilassa – Ennätyssuosittu Match&Rekry toi yhteen alueen työnantajat ja työnhakijat Read More »

Game of Drones haastaa Pohjois-Pohjanmaan eteläosan yritykset ja kunnat hyödyntämään uuden teknologian innovaatioita

NIHAK käynnistää yhdessä ÄlyPilot-hankkeen kanssa Game of Drones – Real World Challenge -haastekilpailun, jossa arjen haasteisiin etsitään uusia ratkaisuja droneteknologiaa hyödyntämällä. Kilpailussa Pohjois-Pohjanmaan eteläosan yritykset, kunnat ja sijoittajat toimivat haasteen asettajina ja dronetoimijat ratkaisujen kehittäjinä. Game of Drones – Real World Challenge tarjoaa yrityksille ja kunnille konkreettisen tavan kehittää toimintaansa ilman raskaita kehitysprosesseja. Haastekilpailussa omat

Game of Drones haastaa Pohjois-Pohjanmaan eteläosan yritykset ja kunnat hyödyntämään uuden teknologian innovaatioita Read More »

Asumisen uudet tuulet Oulaisissa: kaupunkikuvaa kohennetaan yhdessä asukkaiden kanssa 

Alueen elinvoima rakentuu monesta palasesta: yritystoiminnan kasvusta, houkuttelevista palveluista ja asumisen ratkaisuista, jotka vastaavat asukkaiden muuttuvien tarpeiden ja toiveiden kirjoon. Kun uudet investoinnit luovat työpaikkoja ja lisäävät muuttoliikettä, myös asumisen odotukset muuttuvat; yhä useampi haluaa modernin kodin, ei välttämättä perinteistä maaseudun mummonmökki-idylliä.    Uusista alueelle sijoittuvista yrityksistä, yritysten kasvusta ja teollisista investoinneista ei synny kaupungeille täyttä hyötyä, jos työntekijät kulkevat

Asumisen uudet tuulet Oulaisissa: kaupunkikuvaa kohennetaan yhdessä asukkaiden kanssa  Read More »

NIHAKin dataikkuna tekee puhtaan siirtymän investoinnit näkyviksi

NIHAK on julkaissut dataikkunan, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen kattavan kokonaiskuvan NIHAKin toiminta-alueen ja lähikuntien puhtaan siirtymän investointihankkeista. Dataikkuna vastaa ajankohtaiseen tarpeeseen tehdä alueelle suunnitteilla ja käynnissä olevat investoinnit näkyviksi ja helposti hahmotettaviksi niin yrityksille, kunnille kuin oppilaitoksille. Dataikkuna sisältää tällä hetkellä 132 puhtaan siirtymän hanketta, jotka sijoittuvat NIHAKin alueelle tai sen lähikuntiin. Mukana on

NIHAKin dataikkuna tekee puhtaan siirtymän investoinnit näkyviksi Read More »

Match&Rekry kokoaa jälleen työnantajat ja osaajat – alueen suurin rekrytapahtuma herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta

Suurinvestoinnit ja yritystoiminnan kasvu luovat uusia työpaikkoja, ja osaajatarve eri toimialoilla tulee kasvamaan ennennäkemättömällä vauhdilla. Samalla opiskelijat, työnhakijat ja organisaatiot etsivät yhä tehokkaampia tapoja kohdata toisensa ja löytää oikeat osaajat ja mahdollisuudet. Tähän tarpeeseen vastaa Match&Rekry, joka on vakiinnuttanut paikkansa alueen suurimpana rekrytapahtumana. Tällä kertaa jo tapahtuman suunnitteluvaiheessa kävi ilmi, kuinka tärkeänä tapahtuma koetaan: ensimmäiset

Match&Rekry kokoaa jälleen työnantajat ja osaajat – alueen suurin rekrytapahtuma herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta Read More »

Juhlavuottaan viettävä Rakennusliike Sorvoja Oy toteuttaa historiansa suurinta urakkaa Nivalan biokaasulaitoksen rakentajana.

Oulaistelainen Rakennusliike Sorvoja Oy täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlavuotta vietetään työn merkeissä, sillä perheyrityksen historian suurin urakka on parhaillaan käynnissä Nivalassa. Yritys toimii pääurakoitsijana Suomen suurimman biokaasulaitoksen rakennushankkeessa. Työmaa on mittaluokaltaan poikkeuksellinen: se kattaa noin 20 hehtaaria, ja valmistuttuaan vuonna 2027 laitos tuottaa vuosittain yli 200 gigawattituntia nesteytettyä biometaania sekä käsittelee noin 600 000

Juhlavuottaan viettävä Rakennusliike Sorvoja Oy toteuttaa historiansa suurinta urakkaa Nivalan biokaasulaitoksen rakentajana. Read More »

Rautaista tiimityötä yrittäjän tueksi

Pirja Piiponniemi ja Arto Junno tarjoavat asiantuntevaa apua NIHAKin yrityspalveluissa Haapajärvellä NIHAK on vastannut Haapajärven yrityspalveluista vuoden 2025 keväästä lähtien. Yrityspalvelupäälliköt Arto Junno ja Pirja Piiponniemi ovat jo ennestään tuttuja kasvoja monille haapajärvisille, ja molemmat tuntevat paikallista yrityskenttää pitkältä ajalta. – Koko paikkakunnalla on hyvä henki, ja yrittäjät ovat ottaneet meidät lämpimästi vastaan. Kannustamme kaikkia

Rautaista tiimityötä yrittäjän tueksi Read More »

Yrityksille tekoälyosaamista seutukuntien yhteistyöllä

Monille yrityksille tekoälytyökalut ovat jo arkipäivää, mutta samalla moni kaipaa yhä lisää tietoa ja opastusta niiden käyttöön. NIHAK ja Haapaveden-Siikalatvan seutukunta ovat vastanneet tähän tarpeeseen tarjoamalla täsmäkoulutusta alueen yrityksille. OSATA – Muuttuvan työelämän osaamistarpeet -hankkeen järjestämissä koulutuksissa on pureuduttu tekoälyn hyödyntämiseen muun muassa hakukoneoptimoinnissa, sisällöntuotannossa ja verkkokaupassa. – Koulutukset jatkuvat ensi vuoden puolella, joten vielä

Yrityksille tekoälyosaamista seutukuntien yhteistyöllä Read More »

Ihmisten kohtaamista ja kehittymisen mahdollisuuksia – Yrityspalvelupäälliköt Laura Korhonen ja Emmi Rahikka tuovat NIHAKiin monipuolista osaamista ja intoa kehittää alueen yritystoimintaa.

NIHAK on saanut syksyn aikana riveihinsä kaksi uutta yrityspalvelupäällikköä. Laura Korhonen aloitti marraskuussa yrityspalvelupäällikkönä Nivalassa. Emmi Rahikka puolestaan aloitti lokakuussa vastaavassa tehtävässä Oulaisissa sekä Asumisen uudet tuulet -hankkeen projektityöntekijänä. Yrityspalvelupäällikön tehtävänä on neuvoa ja tukea yrityksiä kaikissa elinkaaren vaiheissa sekä toimia NIHAKin kasvoina ja kontaktihenkilönä omalla paikkakunnallaan. Sekä Rahikka että Korhonen pitävät tehtäväänsä motivoivana. –

Ihmisten kohtaamista ja kehittymisen mahdollisuuksia – Yrityspalvelupäälliköt Laura Korhonen ja Emmi Rahikka tuovat NIHAKiin monipuolista osaamista ja intoa kehittää alueen yritystoimintaa. Read More »